Lord Fist - Wordless Wisdom Of Lord Fist 12"

Kotimaisen perinteisen Heavy Metalin uuden tulemisen eturintamaa edustava mikkeliläinen Lord Fist sai lopultakin työstettyä seuraajan viime vuonna julkaistulle demolleen Spark For The Night, jonka kaikki neljä painosta suorastaan vietiin käsistä. Tuore Ektron Full Contact Records -alamerkin kautta julkaistu 12" kantaa nimeä Wordless Wisdom Of Lord Fist.

Ensidemon sävellyksistä on nyt edetty hieman haasteellisempaan suuntaan. Materiaalissa ei ole kovin paljon koukkuja, jotka veisivät heti mukanaan, mutta useammalla kuuntelulla teos alkaa hiljalleen upota. Tässä valossa mieleen tulee ruotsalaisista perinteisen Heavy Metalin elvyttäjistä Helvetets Port esikoisellaan, vaikka muuten yhtäläisyyksiä bändien välille ei hirveästi voi vetää. Paitsi tietty saundien osalta, jotka tälläkin levyllä huokuvat ihanaa analogiaa. Ainoana miinuksena voisi mainita vokaalien lievän hukkumisen kitaroiden alle.

A-puolen kappaleet Lord Of The Night ja Headless Rider edustavat äänitteen helpommin lähestyttävää laitaa. Mitään listakamaa nämä eivät kuitenkaan ole, vaan hieman koukeroista ja vauhdikasta Heavy Metalia, varsinkin ensimmäinen. Molemmat ovat erinomaisia kappaleita, mutta Headless Rider vienee kuitenkin lopulta tittelin julkaisun parhaasta raidasta. Kunniamaininta kuitenkin Lord Of The Nightille introsta, joka tuo vahvasti mieleen Maidenin Virtual XI -levyn introt!



B-puoli taasen vaati useamman pyöräytyksen, ennen kuin kappaleet Velvet Gods ja Fire Within alkoivat aueta. Rakenteiltaan ja temmoiltaan B-puoli on kääntöpuoltaan huomattavasti vivahteikkaampi. Varsin oivia kappaleita siis nämäkin, kunhan maailmaansa pääsi sisään. Velvet Gods on hieman samantyyppinen kappale kuin A-puolen Headless Rider, mutta ehkä hieman vapautuneempi, ja on vauhtiin päästyään erinomainen raita, joka ei juuri kalpene A-puolen rinnalla! Levyn päättävä Fire Within edustaa Lord Fistin hieman tunnelmallisempaa puolta, joka sekin istuu kokonaisuuteen oivasti, ja tekee äänitteestä monipuolisemman.



Kaiken kaikkiaan tämä on erinomainen seuraaja hienolle demolle ja asettaa suuret odotukset yhtyeen tulevia julkaisuja kohtaan. Jokohan kohta saataisiin täysi LP?

Wordless Wisdom Of Lord Fist EP julkaistiin rajoitettuna viidensadan kappaleen painoksena, josta 150 kappaletta purppuralla vinyylillä, loput mustalla. Molempia värejä on ainakin vielä saatavilla suoraan Ektrolta (musta/purppura), mustaa mm. Äksältä.

Air-Raid - Nightmare 7"

Saksalainen Air-Raid perustettiin Duisburgissa tiettävästi vuonna 1988. Vuotta myöhemmin Sundown Records -merkillä ilmestynyt omakustanteinen single, Nightmare, jäi yhtyeen ainoaksi äänitteeksi.

Musiikillisesti kyseessä on perinteinen Heavy Metal koskettimilla höystettynä - tosin kiipparien tehtäväksi jää lähinnä hoitaa taustoja kertseissä ja sooloissa. Aikaansa nähden Air-Raid oli auttamattomasti ainakin sen nelisen vuotta myöhässä, sillä kappaleidensa puolesta single kuulostaa enemmän 80-luvun alkupuolen kuin vuoden 1989 julkaisulta.

Vaan se ei ole häpeä, sillä singlen A-puoli, Nightmare, on varsin onnistunut Heavy Metal -raita. Kyseessä on singlen kahdesta kappaleesta se menevämpi, vaikka mistään hurjastelusta ei kyse olekaan. Joka tapauksessa, biisissä on muutama kivasti iskevä riffi ja tarttuva kertsi sopivan tyylitietoisilla kosketintaustoilla. Maltillisesti käytettyinä kiipparit todellakin toimivat hyvänä tehokeinona tässä kappaleessa!



Valitettavasti B-puoli, Metallic Wings, ei yllä nimensä luomiin odotuksiin. Raita on keskitempoista läpsyttelyä, johon laulaja Horst Layn vokaalit eivät oikein istu, ja kappale kaatuu viimeistään ärsyttävään kertosäkeeseen. Kyllähän tässä ihan kivojakin kuvioita on kitaristilla ja kosketinsoittajalla, mutta sovitus ei oikein toimi.

Vaikka singlestä monessa paikassa harvinaisuutena puhutaankin, niin sen myyntihinta liikkuu yleensä kymmenen ja kahdenkymmenen euron välillä.

Elixir - The Son Of Odin LP

Lontoolainen Elixir valitsi nimensä iskemällä sormen sanakirjan satunnaiselle sivulle ja vertailemalla lähimpänä sormea olleita sanoja. Vuosi oli 1983.

Muutamien miehistömuutoksien ja kolmen demon jälkeen Elixir julkaisi omakustanteisen ensisinglensä Treachery (Ride Like The Wind). Kerrang!-lehdessä singlen päätyi arvioimaan eräs Ronnie James Dio, kommentoiden bändin muistuttavan hieman Iron Maidenia, sekä todeten “Not that bad, really”.

Positiivisen palautteen ansiosta Elixir uskaltautui vuonna 1986 äänittämään ensimmäistä täyspitkäänsä, joskin lainarahan turvin. Bändin oman Elixir Records -levymerkin kautta julkaistu omakustanne sai nimekseen The Son Of Odin. Levy oli erityisesti kriitikoiden mieleen ja keräsi heiltä järjestään positiivista palautetta. Valitettavasti tuohon aikaa Heavy-maailma näin muuten ei enää kauheasti arvostanut perinteistä Heavy Metalia uusien alatyylien kehittäessä skeneä kohti äärirajojaan, ja täten kaupallinen menestys jäi Elixiriltä saavuttamatta. Tästä huolimatta Elixir jatkoi vielä muutaman vuoden ahkeraa keikkailua, kunnes sisäiset riidat alkoivat nakertaa yhtyettä ja bändi lopulta lopetti. Ennen loppua ehti kuitenkin ilmestyä vielä yhtyeen toinen täyspitkä, Lethal Potion, jossa oli rummuissa muuan Clive Burr. Elixir kuitenkin palasi yhteen vielä vuonna 2001, kunnes lopetti jälleen vuonna 2012.

The Son Of Odin sijoittuu musiikillisesti NWOBHM-liikkeen ja 80-luvun loppupuolen kovaa vauhtia kehittyvän Heavy Metalin välimaastoon. Levystä huomaa, että vuosikymmenen alusta on jo edetty ja uusia keinoja kokeillaan rohkeasti. Omakustanteeksi albumin saundit ovat varsin hyvät, ainoastaan vokaalit voisivat olla vähän paremmin esillä. Useimmat levyn kappaleista tuntuvat koostuvan parista pääriffistä, joita toistetaan ahkerasti biisin aikana. Mutta onneksi nämä riffit tuppaavat olemaan sen verta hyviä, että toisto toimii todellakin tehokeinona ärsyttämisen sijaan. Maiden-vertauksia en itse varsinaisesti ymmärrä - ne pikemminkin hämmentävät tässä yhteydessä. Ehkä jotain samaa henkeä Maidenin kanssa sävellyksistä löytyy, mutta varsinkin laulumelodiat eivät vertailuihin istu.

Elixirin suurin hitti on jo mainittu demolla ja singlenäkin julkaistu kappale Treachery (Ride Like The Wind). Eikä syyttä, sillä kyseessä on heittämällä albumin paras raita. Tämän kappaleen ohessa levyn parempi materiaali tuntuisi muutenkin löytyvän B-puolelta, joka esittelee useampiakin hienoja sävellyksiä. Vastapainona Treacherylle mainittakoon B-puolen päättävä levyn nimikkokappale, The Son Of Odin, joka nimelleen sopivasti on hitaampi ja varsin eeppisissä tunnelmissa etenevä kuusiminuuttinen.Tämä on myös toinen levyn kahdesta koskettimilla höystetystä kappaleesta.





The Son Of Odinin alkuperäispainosten hinta osuu tällä hetkellä noin 50 - 70 euroon, mutta saattaa olla laskusuunnassa hiljalleen, sillä syyskuussa 2013 High Roller Records julkaisi albumin uusiksi. Tässä kahden vinyylin uusintajulkaisussa on levyllinen lisämateriaalia: demoja, liveä sekä Treachery (Ride Like The Wind) -single. Ilmeisesti uusintapainos on kuitenkin jo käymässä vähiin, mutta ainakin tätä kirjoittaessa The Son Of Odinia saa saksalaiselta High Rollerilta (mustaa ja kirkasta vinyyliä) ja kotimaiselta Swamp Musicilta.

Ages Of Metal V -festivaali, osa 2

Lauantaina festivaali jatkui kello 11:00 Horaclen toimesta, ja heidän jälkeensä vuorossa olivat Spartan Warrior (UK) ja Chasar (UK). Tämä kolmikko jäi kuitenkin väliin, sillä vielä näihin aikoihin päiväkahvit ja -oluet majapaikan lähistön terassilla auringosta nauttien maittoivat enemmän. Spartan Warriorin väliinjääminen hieman harmitti, erityisesti erinomaisen debyyttilevynsä vuoksi, mutta uhrauksia oli pakko tehdä, että paikalla jaksoi olla aina 00:30 asti.

Desolation Angels

Desolation Angels

Desolation Angelsin settilista.

Paikalle siis saavuttiin vasta hieman ennen kello kolmea, kun vuorossa oli viime vuonna paluun tehnyt Desolation Angels (UK). Ja tässä olikin oikeastaan viikonlopun paras keikka. Setistä noin puolet oli yhtyeen nimeämättömältä debyytiltä ja loput demoilta tuttuja kappaleita. Kun ottaa huomioon tämän yhtyeen vastoinkäymisiä turhankin paljon kohdanneen uran, oli todella upeaa päästä todistamaan tätä synkeähkön tunnelmallista bändiä elävänä. Vaikka alkuperäisestä kokoonpanosta on jäljellä vain kitaristikaksikko, ei sitä keikan aikana olisi uskonut. Soitto sujui nimittäin todella hyvin ja koko esiintyminen suurella antaumuksella. Johtuiko sitten varhaisesta kellonajasta, mutta liikaa tungosta keikan aikana ei ollut, eikä sellainen välttämättä olisi tilanteeseen sopinutkaan. 

Darkness

Seuraavana vuorossa oli saksalainen, isompien germaanisten Thrash-bändien varjoon jäänyt, Darkness. Ihan hyvässä iskussa ryhmä oli, ja varsinkin debyyttinsä nimikkoraita Death Squad lähti varsin väkevästi. Valitettavasti huikean Desolation Angelsin jälkeen Thrash-meno ei vain kyennyt sykähdyttämään ja noin neljän biisin jälkeen kylmä olut rauhallisessa ulkoilmassa kiinnosti enemmän.

Tytan

Viime vuoden Keep It True -keikkaan verrattuna yhdellä kitaristilla vähemmän liikkeellä ollut Tytan (UK) hyötyi erityisesti pienemmästä ja intensiivisemmasta keikkapaikasta. Hieman etäiseksi jäänyt KIT-veto ei ollut mitään tähän menoon verrattuna! Vaikka kovimmat kappaleet Blind Men & Fools, Money For Love ja Cold Bitch tulivat heti alkuun, jaksoi keikka kantaa hyvin loppuun asti. Tytan tuntui myöskin olevan niitä bändejä, jotka nauttivat erityisestä suosiota Belgiassa - sen verran innoissaan yleisö keikasta oli. Basistin vitsailun perusteella edellinen keikka maassa yhtyeellä oli ollut 1980 Antwerpenissa ja että yleisö ei ollut edes syntynyt vielä silloin, mihin viiksekäs herrasmies vieressäni totesi: “I was there”. Settilista ei Saksasta ollut juuri muuttunut, mutta tällä kertaa naisvokaaleita kappaleessa Women On The Frontline pääsi hoitamaan onnekas neito eturivistä.

Attacker

Attacker (US) vaikutti muutaman biisin perusteella olevan myöskin ihan hyvässä keikkakunnossa, mutta jos edes debyyttinsä Battle At Helm’s Deep olisi edes muutaman kerran ehtinyt pyöräyttää läpi ennen reissua, niin keikka olisi saattanut olla paljon antoisampi. Nyt heitä malttoi seurata sen muutaman kappaleen ajan, minkä jälkeen vuorossa olivat ulkoilma ja jutustelu paikalta löytyneen kolmannen suomalaisen kanssa.

Tygers Of Pan Tang

Vielä ennen Diamond Headia ohjelmassa oli Tygers Of Pan Tang (UK). Hyvältähän se soitto kuulosti, mutta pääosin omaan makuuni liian kevyttä NWOBHM:ää. Siispä takaisin ulos oluelle. Tämäkin yhtye vaikutti olevan paikallisten keskuudessa kovassa huudossa - olivathan he tässä tapahtumassa soittamassa edellisen kerran vasta vuonna 2011.

Diamond Head

Diamond Head

Vaan sitten se festivaalin etukäteen suurin kysymysmerkki, Diamond Head (UK). Yksi NWOBHM-liikkeen varhaisimmista edustajista, mutta tasan yksi alkuperäisjäsen jäljellä. Jo 80-luvun puolivälissä musiikillinen linja seikkaili missä lie, eikä tuoreimpiin levytyksiin uskalla edes koskea. Alkuun näytti siltä, että pahimmat epäilyt kävisivät toteen, kun ensimmäiset pari - kolmekymmentä minuuttia sisälsivät vain uusia biisejä, jotka olivat tyyliltään juuri sitä 90-luvun alun karmaisevaa MTV-Rock-musiikkia, joka osaltaan oli tappamassa Heavy Metalia. Vaan kun lopulta päästiin kahden ensimmäisen levyn kappaleisiin, kääntyivät fiilikset parempaan suuntaan - kuten myös yleisön reaktioista oli huomattavissa. Varsinkin kolme viimeistä kappaletta - Am I Evil, Lightning To The Nations ja Helpless - pelastivat lähes koko keikan ja kokonaisuus oli voiton puolella. Nykyiseen Diamond Headiin tuntuu olevan syytäkin suhtautua suurella varauksella, mutta ainakin tällä kertaa kannatti malttaa alun paskan läpi.

Kokonaisuudessaan Ages Of Metal -festivaali oli oikein positiivinen kokemus. Paikka on juuri sopivan kokoinen, järjestelyt toimivat ja esiintyjiin on panostettu. Jos ensi vuonna tarjolla on samaan tapaan omaan makuun osuvia bändejä, niin kyllähän tänne mielellään toistekin lähtee!

 

Ages Of Metal V -festivaali, osa 1

Syyskuun viimeinen viikonloppu tuli vietettyä Belgiassa, Oostrozebeken pikkukylässä ja sen lähistöllä. Syynä reissuun oli viidettä kertaa järjestetty Ages Of Metal -festivaali. A.O.M. houkutteli tänä vuonna paitsi kiinnostavilla esiintyjillä, myös samantyyppistä saksalaista Keep It True -festivaalia reippaasti pienemmällä mittakaavallaan. Kun tähän vielä lisätään, että Belgiassa ei ollut tullut aiemmin vierailtua ja heidän oluensa tapaavat olla varsin erinomaisia, alkoi matka olla jo kovinkin houkuttelevan oloinen.

Festivaalipaikka JH 't Ipperste ulkoa.

Ilmeisesti enimmäkseen talkoovoimin pyöritetty festivaali oli puitteiltaan ja järjestelyiltään loistava tapahtuma. Keikkapaikkana toiminut sali/baari oli juuri sopiva n. 500 hengelle, minkä verran loppuunmyytyyn tapahtumaan lippuja oli kaupan. Lava mahdollisti juuri halutun intiimit keikat bändeiltä, mutta ei kuitenkaan ollut liian ahdas. Tupakointiterassi tosin alkoi täyttyä kellon edetessä, mutta mahdollisuus poistua rakennuksesta tuopin kera korjasi tämän ongelman. Ainoastaan merchandise-tiskillä asiointi saattoi olla välillä hieman ahdasta, piste kun oli samalla terassilla sauhuttelijoiden kanssa. Bändien rojujen lisäksi paikalla oli pari varsinaista levy- ja paitakauppiastakin, mm. Metaleros Saksasta, mutta näiden myyntipisteet sijaitsivat rakennuksen ulkopuolelle pystytetyissä telttakatoksissa.

Juomien myynti tapahtumassa hoitui “juomapasseilla”. Erillisestä passimyymälästä sai kahdeksan ja 15 euron passeja, joilla sai viisi/kymmenen 2,5 dl olutta tiskiltä. Näin baarin puolelle ei missään vaiheessa kertynyt ruuhkaa, vaan juoman sai koko illan nopeasti ja helposti. Ruokamyyntiä baarin puolella ei ollut, mutta pihassa oli onneksi parkissa hodariauto, joka hoiti tämän puolen.

Jos jotain negatiivista tapahtumasta on sanottava, niin bändien jakaminen kahdelle päivälle siten, että ensimmäisenä soittaa neljä yhtyettä ja jälkimmäisenä yhdeksän, oli hieman raskasta lauantain venyessä hyvin pitkäksi päiväksi. Palveleehan tämä tietty paikallisia, kun perjantaina ehtii nähdä kaikki artistit vielä työpäivän jälkeenkin, mutta turistin kannalta ei ihan optimaalista. Majoituksen suhteen tapahtumapaikan sijainti on hieman syrjäinen, sillä lähimailla hotelleja on kovin  rajatusti. Tätä helpottaa kuitenkin ilmainen leirintäalue, joskin sen varsinainen sijainti jäi vähän pimentoon. Pientä miinusta tulee Belgian julkiselle liikenteelle, jota ei tuntunut näin pienemmissä kylissä olevan kouluaikojen ulkopuolella, sekä kuulutusten puuttumiselle lähijunista.

Martyr

Festivaalin avauksen hoiti hollantilainen Martyr. Tässä vaiheessa salissa ei ollut vielä varsinaista tungosta. Siitä huolimatta Martyrille riitti innokkaita faneja, varsinkin vanhemman puoleisia sellaisia. Innoissaan tuntui olevan myös bändi, ja varsinkin laulaja Robert Van Haren oli yhtä hymyä koko keikan. Valitettavasti yhtyeellä ei ensimmäisen levyn jälkeen ole ollut koskettimia mukana, eikä niistä nytkään päästy nauttimaan. Ihan kivasti vanhemmat biisit kuitenkin hoituivat, mutta uuden materiaalin pomppubiisit hieman hämmensivät. Joka tapauksessa ihan kiva aloitus festivaalille.

Avenger

Avenger

Huomattavasti paremman kokonaisuuden esitti Avenger (UK), joka esiintyi toisen kerran näillä festivaaleilla: he soittivat jo ensimmäisessä Ages Of Metal -festivaalissa vuonna 2009. Tällä kertaa keikka huipentui ensisinglen nimikkokappaleeseen Too Wild To Tame. Yleisön reaktio oli selvästi yhtyeen mieleen ja ilmeisesti hetken mielijohteesta Avenger palkitsi katsojat vielä ylimääräisellä encorella, joka oli Iron Maiden -lainalla Killers. Kieltämättä Di’Annon aikainen Maiden sopi ihan hyvin laulajalle Roddy B:lle, mutta mieluummin olisin kuullut jonkun setistä puuttuneen Avengerin oman kappaleen.

Manilla Road

Perjantain viimeisenä esiintyjänä oli Manilla Road. Jotenkin tuntui, että bändi ja paikka olivat huomattavasti paremmat kuin hieman yli vuosi sitten Helsingissä todistamallani keikalla - nyt yksinkertaisesti kaikki tuntui sujuvan paremmin ja tempaavan mukaansa. Täytyy tunnustaa, että itse en kovin hyvin tunne yhtyeen tuotantoa Crystal Logic - The Deluge -välin ulkopuolelta, mutta tämä ei päässyt juuri häiritsemään - varsinkin, kun ennen encoreja saatiin nelikko The Ram, Flaming Metal Systems, Crystal Logic ja Necropolis.

Ranger - Knights Of Darkness MLP

Helsingissä vuonna 2009 perustettu Ranger on kolmannen kasettijulkaisunsa ja useiden intensiivisten keikkojen myötä lähtenyt pieneen nosteeseen ja yhtyeen ensimmäinen ja kovasti odotettu vinyylijulkaisu, mini-LP Knights Of Darkness, julkaistiin 6.9.2013. Julkaisijana toimi porilainen Ektro Records vinyyleihin erikoistuneen Full Contact Records -alamerkkinsä kautta.

Ja Ranger ei petä. Knights Of Darkness on juuri sitä, mitä siltä odottikin: huimaa Speed ja Thrash Metalia 80-luvun alkupuolen US Power -tyyliin, eli nopeutta, tiukkoja riffejä, kovia sooloja ja erityisesti kunnon kiekaisuja. Esikuvat ovat selvät, mutta ehkä päällimmäiseksi mieleen nousee välillä Destructor ja heidän debyyttinsä Maximum Destruction ja toisinaan taas Agent Steel ja esikoisensa Skeptics Apocalypse.

Miniälppärin viidestä kappaleesta kaksi, Touch Of Death ja Supreme Evil, ovat tuttuja jo Combat Metal -demolta, ja muita biisejä on jonkin verran soitettu kuluneen kesän keikoilla. Touch Of Death on yhä bändin paras biisi, mutta uusista kappaleista Ranger ja Knights Of Darkness eivät paljon sen taakse jää. Varsinkin viimeksi mainitun hieman Heavy Metal -maisempi alku on piristävää vaihtelua. Hieno yksityiskohtana voi mainita levyn aloittamisen ja lopettamisen samaan teemaan.




Uudelleenäänitykset hyötyvät nyt selkeämmistä kitaroista ja vokaaleista, mutta toisaalta demoversioiden kaoottisempaa rumpusaundia jää hieman kaipaamaan. Suuri epäilys äänitettä odottaessa kohdistuikin juuri saundeihin, mutta Hämeenkyrön Black Floydin analogisessa studiossa on totisesti onnistuttu. Digitalisoituneessa maailmassa tälle analogistudiolle todellakin toivoo menestystä.
 
Vinyyliä on tällä hetkellä saatavilla mm. Ektro Recordsilta (normaalina tai spesiaalipakettina) ja Swamp Musicista.

Olympic - Když Ti Svítí Zelená LP

Tšekkoslovakialaisen Olympic-yhtyeen tarina alkaa vuodesta 1963. Yhtye toimi ensin nimellä Karulka, mutta jo perustamisvuotenaan yhtyeen manageri vaihtoi nimekseen Olympic; yhtyeen vakiokonserttipaikan mukaan. Yhtyeen levytysura alkoi vuonna 1964, aluksi taustaorkesterina erinäisille tšekkoslovakialaisille laulajille ja myöhemmin saman vuoden kuluessa jo täysin omalla nimellään julkaistuilla singleillä. Ensimmäistä täyspitkää julkaisua saatiin kuitenkin odottaa vuoteen 1968 asti.

Olympic on yhä aktiivinen orkesteri, jolla on siis takanaan jo yli viisikymmenvuotinen ura ja kolmattakymmentä studioalbumia kokoonpanon pysyessä lähes muuttumattomana 80-luvun puolivälistä eteenpäin. Alkuvuosina musiikkityyli oli Rock N´Rollia, mutta hiljalleen musiikkiin on tullut aina aikansa hengen mukaisesti psykedeliaa, progressiivista Rockia, Hard Rockia ja Heavy Metalia.

Vuonna 1988 Supraphon-levymerkille julkaistu Když Ti Svítí Zelená, “Kun Tuo Vihreä Valo Paistaa”, on sekoitus näistä kolmea viimeistä. Albumilla vuorottelevat menevämmät Hard Rock/Heavy Metal -kappaleet ja areenarokkimaiset keskitempoiset raidat, molemmat höystettynä juuri niin härskillä syntetisaattorilla kuin vain 80-luvun Prog Rock -ryhmältä voi olettaa. Valitettavasti nämä keskitempoiset raidat ovat myös melko keskinkertaisia muutamaa poikkeusta lukuunottamatta; toisin kuin raskaammat sävellykset, joissa seikkaillaan sulavasti niin neoklassisen tiluttelun, proto-Powerin kuin Thrashinkin (!) parissa.

Tuotanto ylipäänsä levyllä kuulostaa siltä, että ainakaan varojen puutteen vuoksi kompromisseja ei ole jouduttu tekemään. Levyn äänimaailma on juuri sitä, mitä nyt 80-luvun sliipatut saundit vain voivatkin olla hyvässä sekä pahassa. Myöskään soittoteknisessä mielessä valittamista ei löydy, vaan yhtyeen soitossa kuuluu vuosien tuoma kokemus.

Když Ti Svítí Zelená alkaa hyvin väkevällä nimikkokappaleellaan: Heavy Metalia maustettuna aavistuksen progressiivisilla vivahteilla ja kunnon laserkoskettimilla. Kappale on levyn parhaita raitoja ja kertoo aika hyvin mitä albumilta voi parhaimmillaan odottaa.

Kappaleissa Hej, Ty! ja Nulový Šance esiin pääsevät Power Metal -elementit ja neoklassinen Heavy Metal. Tiluttelua piisaa niin koskettimissa kuin kitarassa ja välillä rumpalikin intoutuu polkemaan kunnolla tuplabasaria. Hieman erikoiselta nämä kappaleet saa kuulostamaan Hard Rock -riffien yhdistäminen mainittuihin elementteihin.

Levyn ylivoimaisesti hämmentävin raita on sen päättävä Ukaž, Jak Umíš Rychle Hrát. Hieman yli minuutin mittainen Thrash Metal -rykäisy tällaisen albumin lopussa? Ja vielä näin toimiva sellainen? Kunpa vain Olympic olisi lähtenyt tätä polkua hieman pidemmällekin…

Vinyylinä Když Ti Svítí Zelenán hinta osuu yleensä kymmenen ja kahdenkymmenen euron väliin. Muutamankin CD-painoksen lisäksi albumi on ostettavissa myös tiedostomuodossa levy-yhtiön kotisivuilta tai iTunes-palvelusta.

The Scrubs - Battle 7"

The Scrubs on lempinimi Lontoon länsiosassa sijaitsevalle Wormwood Scrubs -vankilalle. Samaa nimeä kantava Heavy Metal -yhtye taas koostui tämän vankilan vangeista ja vartijoista. The Scrubs julkaisi kaksi singleä, joista ensimmäisen, Battle, julkaisi vuonna 1986 Anubis-levy-yhtiö - ja taitaapi ensisinglen kannessa vielä komeilla The Scrubs -vankilan portitkin. Yhtyeen jälkimmäinen single, Time For You, julkaistiin vuotta myöhemmin, mutta jossain vaiheessa tämän jälkeen The Scrubsin taru päättyi.

Singlen A-puolelta löytyvä Battle on varsin mukavasti soljuva keskitempoinen kappale. Kiva poljento, sopivan simppeli riffi, hivenen amatöörimaista soittoa, vähän tuplakitaraa sekä kuorolaulettu kertsi. Tuotanto on juuri sitä, mitä pienlafkan budjetilta voi odottaakin, eli hieman hiomatonta. Kaiken kaikkiaan varsin onnistunut raita!

B-puoli taasen on hämmentävämpi tapaus. Raidan nimi on Battle (Narrative), ja nimensä mukaisesti siinä on johdantotarinaa A-puolen kappaleeseen, sekä lopuksi jonkun matkaa itse kappaletta Battle. Ihan kiva, mutta tällaisenaan jokseenkin turha. Homma toimisi paremmin, jos kyseessä olisi pidennetty versio itse kappaleesta Battle höystettynä ylimääräisellä introlla.

Singleä ei kovin usein ole tullut vastaan huutokaupoissa tai kauppapaikoilla, mutta muutamien havaintojen perusteella sen hinta on osunut yleensä 15 ja 25 euron väliin.

Leviticus - The Strongest Power LP

The Strongest Power on ruotsalaisen Leviticus-yhtyeen toinen pitkäsoitto. Levyn julkaisi alunperin Ruotsissa Twilight Records vuonna 1985 ja vuotta myöhemmin Yhdysvalloissa Pure Metal -levy-yhtiö uudella kansikuvalla varustettuna.

Pure Metal -painos.

Tälle albumille debyytin Hard Rock -henkisempi ilmaisu on kypsynyt varsin päteväksi melodiseksi Heavy Metaliksi. Toisin kuin levyn ruotsalaisen painoksen hellyyttävän käppäinen kansi antaa olettaa, The Strongest Power on hyvin tuotettu ja saundit ovat siistit. Ensilevystä poiketen The Strongest Power äänitettiin suoraan englanninkielisillä vokaaleilla, siinä missä esikoinen julkaistiin ensin ruotsinkielisenä ja vuotta myöhemmin englanninkielisenä versiona. Levy oli myös yhtyeen ensimmäinen maailmallakin menestynyt julkaisu ja sai ilmestyessään paljon kehuja Kerrang!-lehdessä.

Valitettavasti bändi jatkoi musiikillista kehittymistään vielä tästäkin eteenpäin ja kaksi seuraavaa levyä ovat melkoisen kevyttä tavaraa, ilman juuri mitään yhteyttä yhtyeen aikaisempaan materiaaliin, paitsi lyyrillisesti, sillä Leviticus on kristillinen yhtye. Onneksi yhtyeen lyriikat eivät kuitenkaan ole sieltä naiivimmasta päästä ja täten eivät juuri korvaa ärsytä.

Albumin kohokohdiksi voisi nostaa vaikkapa kappaleet Deborah And Barak, I Got Power, I Love You ja Light For The World. Ensinmainittu on keskitempoinen, varsin tarttuvalla riffillä varustettu kappale, joka kitarasoolon kohdalla ampaisee hieman räväkämpään vauhtiin. I Got Power on levyn nopein kappale kunnon tuplabasareineen. I Love You on nimestään huolimatta myös levyn menevämpää osastoa, joskin ihan I Got Powerin vauhtiin ei päästä. Sen sijaan biisissä on hieman hämmentävän rokkaava meno. Levyn päättävä Light For The World taasen on albumin parhaita sävellyksiä.




The Strongest Power -vinyylin molempien versioiden hinta pyörii noin kymmenen ja kahdenkymmenen euron välillä. Ensimmäinen CD-painos äänitteestä julkaistiin vuonna 2000, mutta digitaalisista formaateista kiinnostuneet pääsevät kohta helpommalla ja halvemmalla, sillä porilainen Ektro Records julkaisee tuoreen uusintapainoksen CD:stä elokuun lopulla.

Icare - Fils De Lucifer / La Nouvelle Angleterre 7"

Ranskalainen trio Icare julkaisi tiettävästi vain yhden omakustannesinglen, Fils De Lucifer / La Nouvelle Angleterre vuonna 1985, ja teki upean videon julkaisun nimikkokappaleesta. Trion jokaisen miehen sukunimeksi on ilmoitettu Potelle, joten kyse lienee jonkinasteisista sukulaisista. Valitettavasti yhtyeestä ei tunnu löytyvän juuri mitään tietoa Internetistä. Musiikillisesti Icare liikkuu Hard Rockin ja Heavy Metalin välimaastossa, ollen kuitenkin lähempänä ensimmäistä. Singlen parasta antia ovat vahvasti pinnassa soivat koskettimet.

Kannesta huolimatta singlen A-puolelta löytyy La Nouvelle Angleterre, "Uusi-Englanti". Kappale on rauhallinen tunnelmapala, joka jättää ainakin tämän ranskaa taitamattoman hivenen uteliaaksi, että mistä tämän haikean kappaleen teksti kertoo. Biisinä tämä on ihan kiva, mutta mieleen ei oikein jää tunnelman lisäksi kuin muutama hieno kosketinkuvio ja soolo.



B-puolelta löytyykin sitten Fils De Lucifer, "Luciferin pojat". Ja tämä kappale on se syy singlen etsimiseen. Maanisen yksinkertainen kosketinteema jää päähän soimaan helposti päiväkausiksi. Tätä kappaletta on vaikea ylistää tarpeeksi, joten suosittelen vain yksinkertaisesti katsomaan alta kappaleesta tehdyn huikean kauhuleffamaisen videon hirviöineen, myrkkyineen ja pentagrammeineen, joka totisesti on sen nimen veroinen!



Singleä näkyy silloin tällöin Internetin huutokaupoissa ja levysivustoilla, mutta omakustannejulkaisuna sitä voi joutua etsimään pidempiäkin aikoja. Hinta on yleensä kahdenkymmenen ja 35 euron välissä, kunnosta riippuen.

Legend - From The Fjords LP

Legend Yhdysvaltain Conneticutista julkaisi ainoan albuminsa, From The Fjords (tai Fröm The Fjörds), vuonna 1979 viidensadan kappaleen painoksena Empire Records -levy-yhtiölle.

Acid Nightmare Recordsin tuore bootleg

From The Fjords on iloinen sekoitus Heavy Metalia, Hard Rockia ja progressiivista Rockia. Progressiivisuus kuuluu erityisesti rummuissa ja bassossa, mutta levyllä on muutama ihan Prog Rock -biisikin. Heavy Metal -puolella taas Legendin yhteydessä puhutaan ensimmäisestä "viikinkiheavybändistä" ja eeppisen Heavy Metalin pioneerista. Lyriikat levyllä ovat yhtä kappaletta lukuunottamatta täyttä miekka & magia -fantasiaa, höystettynä muun muassa viikingeillä levyn nimikkokappaleessa, mistä syystä "viikinkiheavy" levyyn liitetäänkin.

Saundit ovat levyllä kauttaaltaan puhdasta Heavy Metalia, mutta kappaleista eniten tyylisuuntaa edustavat oikeastaan The Destroyer, The Wizard's Vengeance ja From The Fjords. Kaksi ensimmäistä ovat hivenen suoraviivaisempia ja viimeinen kahdeksanminuuttinen, polveileva eepos. Näissäkin tosin rytmisoittimissa kuuluu progressiivinen ote, varsinkin The Wizard's Vengeancen lopun bassosoolo on huikea!

Levyn B-puoli esittelee enemmänkin yhtyeen progressiivista puolta, kunnes huipentuu jo mainittuun nimikkokappaleeseen. Tätä edeltää kuitenkin varsin mielenkiintoinen raita, The Iron Horse. Kyseessä on instrumentaali, jossa yhtye yrittää jäljitellä höyryveturin äänimaailmaa rumpujen jyskyttäessä etenevän veturin lailla ja kitaran matkiessa sen pillin ujellusta. Tosiasiassa kyseessä taitaa kuitenkin olla oikeaksi kappaleeksi naamioitu seitsenminuuttinen rumpusoolo...


Valitettavasti Laulajakitaristi Kevin Nugent kuoli 1983 ja yhtyeen taru päättyi viimeistään tähän. Albumin master-nauha päätyi Kevinin kuoleman jälkeen tämän veljelle, eikä sitä sen koommin ole nähty. Legendin basisti Fred Melillo ja rumpali Raymond Frigon eivät yrityksistään huolimatta ole saaneet kontaktia mieheen. Valitettavasti Melillo ja Frigon ovat myös sitä mieltä, että ilman master-nauhaa albumin uudelleenjulkaisussa ei olisi mitään mieltä, sillä se ei olisi jo olemassaolevia lukuisia bootleg-julkaisuja ja netistä löytyviä mp3-tiedostoja kummempi.

Tuorein bootleg-vinyyli From The Fjordsista ilmestyi hiljan iso-britannialaisen Acid Nightmare Records -levy-yhtiön toimesta. Laadultaan tämä bootleg on ihan hyvä, mutta parannettavaakin vielä olisi. Tällä kertaa julkaisussa on kunnolliset kannet, toisin kuin vuoden 1997 bootleg-vinyylissä, mutta skannaus- ja painotarkkuus kansikuvassa olisi voinut olla hieman parempaa. Myös äänenlaatua olisi voinut vielä hieman hioa, sillä muutama hyvin kevyt napsahdus erottuu soitossa B-puolen kahdessa ensimmäisessä raidassa, mutta ei kuitenkaan mitään häiritsevää. Laatu on ilmeisesti kuitenkin parempaa kuin 1997 bootlegissa tälläkin osalla. Tämä Acid Nightmare Recordsin julkaisu on rajoitettu neljäänsataan kappaleeseen.

Alkuperäinen From The Fjords on hyvin himoittu US Metal -keräilijöiden keskuudessa. Nettihuutokaupoissa levyä ei ole näkynyt muutamaan vuoteen, mutta keräilijäfoorumeilla on puhuttu nykyarvon olevan noin tuhannen dollarin paikkeilla. Viime vuosina jopa vuoden 1997 bootleg LP on kohonnut huutokaupoissa noin sataan euroon. Tuoretta Acid Nightmare Recordsin bootlegia löytyy tällä hetkellä erinäisiltä nettimyyjiltä noin kahdellakymmenellä eurolla.

The Handsome Beasts - Beastiality LP

Beastiality on levy, jonka kannen moni tunnistaa erinäisistä Internetissä liikkuvista listoista otsikoilla kuten “worst album covers”. Mutta millainen äänite ja yhtye tässä oikeasti on kyseessä?

The Handsome Beasts Iso-Britannian Birminghamista perustettiin 70-luvun alkupuolella. Ei olekaan ihme, että heidän musiikkinsa ja saundinsa nojaa enemmän 70-lukuun ja Hard Rockiin kuin useimmilla NWOBHM-liikkeen edustajilla. Levyltä löytyy Boogie-meininkiä ja Blues-pohjaisia riffejä, joten lopputulos on varsin omanlaisensa näkemys uuden aallon brittiheavystä.

Levypromoottori Paul Birch yritti 70- ja 80-lukujen taitteessa jonkun aikaa saada The Handsome Beastsia kiinnitettyä isolle levy-yhtiölle. Kun tämä ei onnistunut, Birch perusti oman levy-yhtiön nimeltään Heavy Metal Records julkaistakseen yhtyettä. Levy-yhtiön kaksi ensimmäistä julkaisua olivatkin The Handsome Beastsin singlejä, ja puljun ensimmäinen täyspitkä albumi Beastiality vuonna 1981. Albumin yhdeksästä raidasta neljä oli julkaistu jo aikaisemmin singleillä ja yksi kokoelmalla, joten varsinaisia uusia kappaleita levyllä on vain neljä.

Levyn avaava Sweeties on hyvä esimerkki albumin Blues-pohjaisesta materiaalista. Yhtyeen epäsovinnaiseen tyyliin osuen kappale ilmeisesti kertoo makeisten tarjoamisesta pikkutytöille. Sweeties osuu myös albumin menevämpään osastoon yhdessä biisien Breaker ja Crazy kanssa.

Lähes samaan osastoon osuu Heavy Metal Heroes -kokoelmalta tuttu kappale Local Heroes, joka sisältää ehkäpä levyn tarttuvimman kertsin.

 

B-puolen aloittava kahdeksanminuuttinen Another Day taas lähestyy Doom Metalia hitaan junnaavalla alullaan ja Black Sabbath -maisilla riffeillään. Kappaleessa on ilmassa pientä jamittelun tuntua, varsinkin kitarasoolojen kohdalla.

Vinyylillä Beastiality liikkuu yleensä 20 ja 30 euron välillä. Levystä on olemassa myös CD-painos vuodelta 1996, jossa on bonuksena singleillä julkaistut biisit jotka eivät albumille päätyneet. Tämä CD on vain nykyään hyvin harvinainen ja se näkyy hinnassa, jos moinen ylipäänsä jossain vastaan tulee.

Muro - Telón De Acero LP

Muro, "Seinä", on vuonna 1984 Espanjan Madridissa perustettu Speed Metal -yhtye. Avispa-levy-yhtiön julkaisema Telón De Acero, "Rautaesirippu", on yhtyeen ensimmäinen studioalbumi vuodelta 1988. Levy on kuitenkin jo orkesterin toinen LP-julkaisu, sillä vuotta aikaisemmin julkaistiin Acero Y Sangre -niminen live-äänite.

Telón De Acero on lähes oppikirjaesimerkki onnistuneesta Speed Metal -levystä. Hyvät riffit, kunnon kiekaisu sinne tänne, kuorolaulettuja kertsejä ja tuplabasari raikaa läpi lähes koko levyn. Ainoastaan kappaleessa Holocausto rumpali pääsee vähän vähemmällä, mutta ei sekään raita sentään mikään slovari ole.

Levyltä on hankala nostaa yhtä kappaletta yli muiden, sillä laatu on tasaisen kovaa - levyllä ei ole yhtäkään täytebiisiä, mutta myöskään yksikään biisi ei juuri nouse yli muiden. Joka kerta, kun alkaa miettiä, että tämähän on muuten kova biisi, niin seuraavan raidan kahdalla tuntuu, että tämähän on melkeinpä vielä parempi kuin edellinen.

Muro jäi suhteellisen tuntemattomaksi Espanjan ulkopuolella yhdestä englanninkielisestä levystä huolimatta. Täten yhtyeen älppäreitä ei kovin usein olekaan kaupan muilla kuin espanjalaisilla myyjillä. Nykyään Murolle löytyy jo kysyntää ja vinyylien hinnat osuvat yleensä 70 ja 150 euron välille. Reilun kymmenen vuoden takaisia CD-uusintapainoksia sentään löytyy vielä Internet-kauppiailta helpommin ja edullisemmin.

Mark Gregory: No Sleep Till Saltburn

Mark Gregory on englantilainen rock-journalisti, joka on oman Cleveland Rocks -lehtensä lisäksi kirjoittanut myös Kerrang!iin sekä häärännyt useammalla radiokanavalla rock-musiikkiin liittyvien ohjelmien parissa. Ja myös kirjailija, sillä hänen esikoisteoksensa, Koillis-Englannin 80-luvun alun NWOBHM-skenestä kertova No Sleep Till Saltburn, julkaistiin vuonna 2009.

Kirja kertoo, miten entinen maidonjakaja Gregory ryhtyi vuosina 82 - 83 kirjoittamaan omaa lehteä ja miten hän tämän kautta päätyi radioon, keikkajärjestäjäksi ja manageriksi. Aloittelevan amatööritoimittajan elämään mahtuu monia ylä- ja alamäkiä, joista jälkimmäiset tuntuvat välillä varastavan suuremman roolin Gregoryn käsitellessä niitä lähinnä itselleen ja omalle naiiviudelleen naureskellen. Mutta jotenkin asiat aina päätyvät paremmalle tolalle.

Gregoryn ohessa pääosassa on myös NWOBHM. Bändeistä keskeisimmässä osassa kirjassa ovat Black Rose, Satan, Battleaxe ja Arizona, jotka olivat tuolloin Koillis-Englannin paikallisia aloittelevia kykyjä. Osansa saavat myös mm. Raven, Def Leppard, Saxon, Girlschool, Holland ja Geddes Axe. Ohimennen mainitaan sellaisiakin nimiä kuin Iron Maiden, Venom, Tygers Of Pan Tang ja White Spirit.

Kirja onnistuu hienosti luomaan kuvan 1980-luvun alusta, jolloin Heavy Metal oli vielä nuori ja uuden sekä ennenkuulemattoman musiikin luominen ja löytäminen oli vielä nykyistä helpompaa. Paikallisen skenen kehityksen ohella valaistaan myös jo hieman tulevaa, kun NWOBHM-liikettä elävät engelsmannit kuulevat ensimmäistä kertaa Acceptin Restless And Wildia ja Metallican demonauhaa...

Teoksen kuvituksena on paljon valokuvia aikakaudelta, mutta valitettavasti nämä ovat kovin pienikokoisia, liekö sitten säästöä painokuluissa. Tämä on harmi sinänsä, että otokset ovat varsin hyviä ja niitä olisi kernaasti katsellut suurempina, ilman tihrustamista.

Gregory on hyvä kertoja ja kirja on miellyttävä lukukokemus, vaikka se välillä tuntuukin kokoelmalta irrallisia hetkiä ja anekdootteja. Eihän teos tosin mikään elämäkerta olekaan, mutta itse olisin mieluusti lukenut vähän enemmänkin Cleveland Rocks Promotionsin vaiheista.

Kirjaa on tällä hetkellä saatavilla ainakin Amazonissa ja print-on-demand-palvelu Lulusta.

Aria - Hero Of A Speedway LP

Aria (Ария) oli Neuvostoliiton ensimmäisiä levyttäneitä Heavy Metal –yhtyeitä ja Hero Of  A Speedway (Герой Асфальта) heidän kolmas täyspitkä julkaisunsa. Kuten aiemmatkin äänitteet, tämä julkaistiin ensin omakustanteisena kasettina vuonna 1987. Melodia-levy-yhtiö kuitenkin kiinnostui nauhasta, miksautti ja masteroi sen uusiksi ja julkaisi vinyylillä vuonna 1988.

Ariaa on kutsuttu Neuvostoliiton Iron Maideniksi, eikä tämän levyn kohdalla kuvaus pahasti pieleen menekään. Maiden-vaikutteet ovat helposti huomattavissa: saundit levyllä ovat hyvin samankaltaiset kuin Powerslavella, basso on pinnassa, välillä soi laukkakomppi ja siellä täällä kuuluu varsin tuttuja riffin puolikkaita.

Tästä huolimatta materiaali ei sorru pelkkään plagiointiin tai pastissiin, vaan levyltä löytyy kuusi erinomaista, pitkähköä, Heavy Metal -sävellystä. Soitto kulkee varsin hyvin sooloja myöten ja erityismaininnan ansaitsevat Valeriy Kipelovin todella upeat laulusuoritukset.

Levy alkaa venäjänkielisellä versiolla Pyhä Lucia –laulusta, joka keskeytyy sireenin hälytykseen ja pieneen räjähdykseen, ja räjähtäen lähtee vauhtiin myös vahva avausraita On Service Of Evil Force (На Службе Силы Зла).

Ehkä helpoiten päähän painuva kappale levyllä on B-puolen ensimmäinen raita, 1100 (Тысяча Сто), joka kertoo toisen maailmansodan venäläisestä lentokonelaivueesta. Hivenen laukkakomppia, tarttuva kertsi ja hienot soolot.

Vahvasta kokonaisuudesta korostuksen ansaitsee B-puolen toinen kappale, Street Of Roses (Улица Роз), joka on aavistuksen muita kappaleita rauhallisempi ja jonka melankolisen kertosäkeen tunnelma vie helposti mukanaan.

Levy menestyi ilmeisesti varsin hyvin, sillä sitä on painettu monessa erässä ja todella

paljon. Täten sitä löytyykin varsin edullisesti entisen itäblokin levykauppiailta,

hyväkuntoisen yksilön voi saada reilusti alle kympilläkin. Länsi-Euroopan diilereillä levy

näkyy usein 20 - 25 euron haarukassa. Levystä tuli myös uusintapainos vinyylillä

gatefold-kansilla huhtikuussa 2013 Melodian toimesta, mutta sitä ei vielä ole juuri Venäjän ulkopuolella näkynyt.