Crystal Pride - Silverhawk 7"

   Seitsemäntuumainen Silverhawk EP on ruotsalaisen vuonna 1979 perustetun Crystal Priden omakustanteinen ensijulkaisu vuodelta 1982.

   Silverhawk sisältää kolme kappaletta osittain 70-lukuun nojaavaa Heavy Metalia Doom-vivahteilla. Kokonaisuuden täydentää upean heleä-ääninen laulajatar Sussie Christensen. Jotkut kehuvat tätä parhaaksi ruotsalaiseksi seiskatuumaiseksi - ainakin minä olen juuri tätä mieltä!

   EP:n A-puolelta löytyy seitsemänminuuttinen Silverhawk, joka alkaa hieman Purple-maisella introlla kiippareineen. Introsta lähtee verkkainen ja hyvin raskas riffi, jota seuraa eteerisempää tunnelmointia ja laulajatar Christensenin esiintulo, ja vielä toinen doomahtava riffi. Näillä elementeillä vuorotellen Silverhawk etenee pitkälle, kunnes kahden minuutin kohdalla tempo nousee uusiin sfääreihin kertosäkeeseen valmistauduttaessa. Tämä monipuolinen “eepos” on todellakin skandinaavista Heavy Metalia parhaimmillaan.

   B-puolen avaava Sharon on melodinen, melankolinen ja hieman folkahtava Heavy Rock -kappale. Tässä kappaleessa on paljon sellaista, johon viimevuosien Witchcraftit ja muut retroilevat tai okkultistiset Rock-yhtyeet ovat pyrkineet.

 

   EP:n lopusta löytyy vielä viisiminuuttinen Song For Jeanne D’Arc. Tämä kappale on kuin esisoittoa Candlemassin muutamaa vuotta myöhemmin tunnetuksi tuomalle eeppiselle Doom Metalille. Pari simppeliä riffiä, joita täydennetään hieman lumoavilla koskettimilla, sekä Christensenin upealla äänellä - kääntöpuoltaan konstailemattomampaa, mutta yhä erinomaista Heavy Metalia.

 

   EP:n myötä Crystal Pride sai levytyssopimuksen Mill Recordsille. Huhujen mukaan sopimuksen ehtoihin kuitenkin kuului, että EP:n tuhannen kappaleen painoksen myymättömät kopiot täytyi tuhota. Niin tai näin, äänite oli pitkään harvinainen ja hinta sen mukainen, kunnes vinyylilaatikoita löytyi varastojen kätköistä. Ilmeisesti tuhoamiskäskyä ei oltukaan toteutettu, ja hyvä niin! Piilossa olleet kopiot päätyivät jälleen saataville, ja nykyisin uudenveroisen yksilön hinta liikkuu noin 35 eurossa.

   Sopimuksen myötä vuonna 1984 ilmestyi Crystal Priden ainoaksi jäänyt täyspitkä albumi. Valitettavasti se ei kuitenkaan yllä tämän EP:n tasolle, vaikka ihan hyvää, joskin hieman kevyempää, Heavy Rockia tuo LP onkin.

JJ´s Powerhouse - Running For The Line 7"

   JJ´s Powerhouse on JJ Cox -nimisen kitaristin perustama projekti, joka julkaisi yhden omakustanteisen singlen, Running For The Line, Sillysybin-levymerkillä vuonna 1983.

   Iso-Britannian Southportista kotoisin olevan JJ’s Powerhousen juuret yltävät vuoteen 1977, jolloin sama ryhmä toimi nimellä Quad. Yhtye teki joitain demoäänityksiä ja keräsi suosiota etenkin moottoripyöräilijöiden keskuudessa, mutta Quadin ura ei muuten juuri edennyt. JJ’s Powerhouse muodostui, kun Cox päätti tehdä oman singlen ja keräsi Quadin alkuperäisjäseniä mukaan. Pian Cox kuitenkin muutti Lontooseen, ja tämän liityttyä White Heat -nimiseen bändiin JJ´s Powerhousen taru oli ohi, kunnes projekti heräteltiin taas 2000-luvulla.

   Singlen nimikkokappale, Running For The Line, on yhtä riffijuhlaa. Sähäkkää ja tarttuvaa. Yksinkertaisesti upeaa, uuden aallon brittiläistä Heavy Metalia parhaimmillaan. Ei ihme, että single sai kehuja Kerrang!:ssa ja soittoaikaa Friday Rock Show:ssa. Kappaleen nimen piti muuten olla alun perin Heading For The Line, mutta Cox kirjoitti laulaja Austin “Ozzy” Daviesin sanoittaman biisin nimen väärin.

   Singlen B-puoli kertoo southportilaisesta moottoripyöräjengistä nimeltä Blackrods. Raita ei ole aivan yhtä iskevä tai vauhdikas kuin kääntöpuolensa, mutta hemmetin hyvä siitä huolimatta. Hieman yllättäen yksi riffi biisissä tuo vahvasti mieleen Saint Vituksen!

   80-luvun lopulla Cox aloitti uuden sooloprojektin nimeltä Panik Attak. Mielenkiintoisinta tässä projektissa on, että Cox teetätti uudet etiketit myymättä jääneisiin Running For The Line -singleihin: Running For The Line sai nimen Formula One ja artistin nimen paikalla komeili nyt tuoreemman projektin nimi, Panik Attak.

   Running For The Linea näkyy myytävänä melko usein, mutta tavallisesti aika kovin hintapyynnöin. Huutokaupoissa siitä on yleensä maksettu noin 40 euroa, mutta vuoden 2015 aikana single on myyty useamman kerran yli sadalla eurolla. Oletettavasti Panik Attak -versio on vielä harvinaisempi - sitä en ole koskaan nähnyt kaupan.

   Helpoiten singlen kappaleet saa kuitenkin haltuunsa CD-muodossa kokoelmalta In More Rock, jota pitäisi olla saatavilla suoraan bändiltä kotisivujensa kautta.

Rivette - Demo 2015 MC

   Jyväskyläläis-helsinkiläinen Rivette onnistui yllättämään. Bandcampista joskus kuuntelemani Rattle Your Chains -kappale ei juuri innostanut introa lukuunottamatta, mutta nyt kouraan saadun tuoreen demon myötä tuli kuunneltua myös kolme muuta samassa sessiossa äänitettyä biisiä - ja nämähän lähtee!

   Rivetten meno on perinteistä Heavy Metalia todella vahvalla NWOBHM-fiiliksellä sortumatta kuitenkaan pelkkään esikuvien apinointiin. Yhtye kuulostaa samaan aikaan sekä tuoreelta että joltain 80-luvun alkuvuosien unohdetulta demonauhalta. Täydellistä!

   Demon avaava jo mainittu Rattle Your Chains ei ole huono, mutta jotenkin se ei vain tahdo iskeä. Hieman saman tyylinen kappale, Limelights Of Fire, on paljon parempi taidonnäyte Rivetten nopeammasta puolesta, nyt jotenkin kaikki loksahtaa paremmin paikoilleen. Limelightsin kohdalla voisi jopa tehdä vertailuja Speedtrapin suuntaan, selvästi samoilla alkulähteillä on käyty. Rivette on kuitenkin parhaimmillaan, kun tempoa hieman lasketaan ja melodisuutta lisätään. Nauhan selvästi parhaat kappaleet ovat puolien lopuista löytyvät The Sting ja Lawless Tonight. Upeat, NWOBHM-henkeä huokuvat melodiat ja Forced Kill:ssäkin äänessä olevan Esa “Bad Boyn” karski lauluääni sopivat hienosti yhteen.

   Lyhyesti sanottuna todella vahva ensidemo noin vuoden ikäiseltä bändiltä - olisiko jopa tämän vuoden kovin demonauha. Ei voi kuin toivoa, että Rivetestä kuullaan vielä. Kasettia voi kysellä suoraan bändiltä sähköpostitse osoitteesta rivetterock (a) gmail.com tai tilata Ektron verkkokaupasta.

Games Workshop ja Warhammer Records

   80-luvun loppupuolella brittiläisen lauta-, rooli- ja erityisesti miniatyyrisotapelejä tehtailevan Games Workshopin väki huomasi, että pelaajat tapahtumissa ja pelikaupoissa pukeutuivat usein Heavy Metal -yhtyeiden paitoihin. Tämä havainto synnytti tuolloin vielä kasvuvaiheessa olleen yhtiön johtoportaassa idean toiminnan laajentamisesta myös musiikin puolelle.

   Games Workshopin ensimmäinen askel levy-yhtiöpuolelle tapahtui vuonna 1987, kun se  julkaisi juuri Noise Recordsin kanssa sopimuksen tehneen Sabbatin fleksisinglen, Blood For The Blood God, GW:n peleihin keskittyvän White Dwarf -lehden välissä. Lehdestä löytyy singlen lisäksi myös bändin haastattelu sekä Warhammer-maailman kaaosjumalasta kertovan kappaleen lyriikat. Tämä lehden numero 95 myi noin 74000 kappaletta ja sai hyvää palautetta lukijoilta. Eikä ihme, sillä Blood For The Blood God on mielestäni paras kappale, jonka Sabbat on levyttänyt!

   Sabbatin ja GW:n yhteistyö ei jäänyt tähän. Yhtyeen vaiheita seurattiin tiukasti WD:n uutisosiossa ja Sabbatin debyytin, History Of A Time To Come, kansikuvasta vastasi GW:n tuolloinen art director, jo 70- ja 80-lukujen taitteesta yhtiölle töitä tehnyt John Blanche. Blanche laati kansitaidetta myös Sabbatin toiselle albumille, mutta teos hyllytettiin - hyvästä syystä. History Of A Time To Comen lisäksi Blanchen taiteesta voi kuitenkin nauttia Cloven Hoofin Dominator-levyn kannessa. Eikä Blanche ollut ainoa GW:lle töitä tehnyt taiteilija, jonka töitä nähtiin myös levyjen kansissa: Les Edwardsin taide päätyi komistamaan sellaisten albumien kansia kuin Dethrone - Let The Day Begin ja Uriah Heep - Abominog. Miehen tunnetuimmat teokset ovat kuitenkin HeroQuest-lautapelin sekä sen lisäosien kansikuvat.

   Seuraava ja jo isompi askel musiikin maailman tapahtui Bolt Throwerin kanssa. GW harkitsi jopa julkaisevansa itse yhtyeen toisen albumin, mutta päätyi yhteistyöhön Earache Recordsin kanssa. Bolt Throwerin Realm Of Chaos -levy oli ennakkomyynnissä GW:n myymälöissä, sitä sai pelikaupan postimyynnistä, levyä sekä kiertueita mainostettiin WD:ssa mittavasti, ja olipa kiertueilla jopa mukana GW:n koju, jossa myytiin pelejä ja miniatyyreja!

   Peleistä kiinnostuneille mainittakoon, että GW maksoi erikoisen kiertuemainoksen Sounds-lehteen vuonna 1989. Lehden välissä oli minipeli Bolt Thrower Or Bust!, jossa gretchinit (futuristinen peikkorotu) yrittävät päästä Bolt Throwerin keikalle. Kyseessä on Talisman-tyyppinen peli, jossa gretchineiden täytyy hankkia lippu Bolt Throwerin keikalle ja selvittää missä keikka on.

   Realm Of Chaoksen alkuperäisen, ikonisen kannen on maalannut John Sibbick. Sama taide löytyi muutama vuosi aiemmin GW:n hyvin suositun Rogue Trader -pelin kannesta. Earache sai oikeudet kansikuvan käyttöön 13 vuodeksi. Tänä aikana GW kasvoi valtavasti ja vuonna 2002, kun Earache kysyi sopimuksen uudistamisesta, se sai kimppuunsa kansainvälisen suuryrityksen lakimiesarmeijan. Täten John Sibbick sai tilauksen uudesta kansikuvasta, joka olisi samanhenkinen kuin alkuperäinen, mutta ilman ainuttakaan asiaa, jota suojaavat GW:n copyright-oikeudet. Jännää kuitenkin on, että Bolt Thrower käyttää paidoissaan yhä GW:n omistamaa kuvitusta, liekö sitten luvitta…

   Realm of Chaoksen jälkeen aika olikin jo kypsä oman levy-yhtiön perustamiseen, ja näin 90-luvun alussa syntyi Warhammer Records. Puljun julkaisujen taide kierrätti peleistä tuttuja, komeita kuvituksia. Valitettavasti yhtiölle levyttäneet bändit eivät vastanneet albumiensa ulkoasujen laatua: Wraith ja D-Rok tekivät kehnoa Hard Rockia, Rich Rags huonoa Glam Rockia. Näiden uusien kykyjen lisäksi Warhammer Records hoiti vielä vuonna 1993 Saxonin Forever Freen sekä sen singlejen Iso-Britannian julkaisut. Tämä Forever Freen painos sai  eri kansikuvan kuin sen muut versiot - Warhammer Recordsille paremmin sopivan, Space Marine -teemaisen! Levyn UK-painokset ovatkin huomattavasti kovemmissa hinnoissa kuin muiden alueiden painokset. Saxon-julkaisujen myötä GW:n tie musiikkimaailmassa kuitenkin päättyi.

Made In France - Hard Déposé 12"

   Ranskalainen Made In France julkaisi tiettävästi urallaan vain yhden kolmiraitaisen, omakustanteisen kaksitoistatuumaisen nimeltään Hard Déposé. Juuri muuta tietoa yhtyeestä ei Internetistä löydykään.

   Ensimmäinen mielenkiinnon herättävä asia Hard Déposéssa on omalaatuinen, “käppäinen” kansikuva, joka herättää paljon kysymyksiä, mutta ei tarjoa niihin vastauksia. Julkaisu on  muutenkin mysteerinen, sillä esimerkiksi sen julkaisuvuotta ei mainita missään. Joillain sivustoilla julkaisuvuodeksi mainitaan 1986, mutta ilman mitään lähteitä. Uskottavampi teoria julkaisun ajankohdaksi on kataloginumeron ja matriisikaiverrusten perusteella 1982, mutta sen kummempaa varmuutta tällekään vuosiluvulle ei ole.

   Made In France on 80-luvun ranskalaisen Heavy Metal -aallon edustaja, jossa olisi ollut potentiaalia paljon suurempaankin, mutta joka valitettavasti jäi tuntemattomaksi nimeksi eikä koskaan päässyt tuon ajan Heavy Metaliin erikoistuneiden ranskalaisyhtiöiden suojaan. Erityisesti laulaja Paulon Marcuzzin ja soolokitaristi Bruno Scherrerin taidoista olisi mielellään nauttinut useammillakin julkaisuilla.

   A-puolen avaava A Corps Perdu on menevä kappale ranskalaisen Heavy Metalin parhaiden tyyliin -  tämä kappale voisi olla suoraan Sortilègen Métamorphoselta! Puolen päättävä The Game on levyn ainut englanninkielinen kappale ja kuulostaa yritykseltä kaupalliseen suuntaan. Ei tämä nyt huono biisi ole, mutta selvästi julkaisun heikoin raita. Jos tämä biisi löytyisi joltain 80-luvun alkuvuosien brittiseiskalta, niin se uppoaisi varmasti ihan hyvin, mutta tällä julkaisulla se on outo muukalainen.

   B-puolen Silence on siis nimestään huolimatta ranskankielinen kappale, ja erittäin hyvä sellainen: hidas, eeppinen ja synkän tunnelmallinen. Silence rakentuu simppelin riffin ympärille, jota täydennetään vokaalien ja kitarasoolojen vuoropuhelulla, jossa molemmat saavat tilaa loistaa. Jonkinlaista vertailukohtaa tämän biisin tunnelmasta voisi hakea vaikkapa High Powerin kappaleesta Offrande Charnelle. Mainittakoon vielä, että Marcuzzin vokaalisuoritukset tällä raidalla ovat upeat!

   Hard Déposéa painettiin ilmeisesti tuhat kappaletta, mutta kuulemma suuri osa painoksesta on tuhoutunut. Puhutaan jopa, että levyä on enää olemassa sadasta kahteensataan kappaletta. Pitää Internet-tieto paikkansa tai ei, niin tämä julkaisu on todella harvinainen, eikä tule kovin usein vastaan muualla kuin diilerien listoilla - järkyttävillä hinnoilla: ammattikauppiaiden hintapyynnöt liikkuvat 150 ja kolmensadan euron välillä. Jos pienellä onnenkantamoisella Hard Déposé tulee vastaan huutokaupassa, niin hinta voi jäädä jopa alle sadan euron.

Hallows Eve - Tales Of Terror LP

   Yhdysvaltalainen Hallows Eve perustettiin Atlantassa vuonna 1983. Vuotta myöhemmin ilmestyi yhtyeen ensimmäinen demo, joka päätyi Metal Blade -levy-yhtiön Brian Slagelin käsiin ja jolta kappale Metal Merchants julkaistiin Metal Massacre 6 -kokoelmalle. Tämän myötä Hallows Eve kiinnitettiin Metal Bladelle, ja debyyttialbumi Tales Of Terror oli valmis vuonna 1985.

   Tales Of Terror on sekoitus Thrash-, Speed- ja US Heavy Metalia. Hätäisemmän pään parhaita raitoja ovat Plunging To Megadeath ja There Are No Rules, kun taas B-puolen lopun jo demolta löytynyt kaksikko Metal Merchants ja Hallows Eve edustavat erinomaista US Metalia - erityisesti viimeksi mainittu on eeppisyydessään ja monipuolisuudessaan albumin parasta antia. Valitettavasti levyn muut kappaleet edustavat lähinnä “ihan kiva” -osastoa, ja se lienee syy siihen, miksi Tales Of Terror jäi kulttilevyksi. Koko albumin parhaaksi puoleksi nousee kuitenkin yhtyeen laulajan Stacy Andersonin monipuolinen ääni, joka taipuu hienosti falsetissa kiekumisesta murinaan.

   Metal Blade lisensoi Tales Of Terrorin Yhdysvaltoihin, Kanadaan ja Eurooppaan, joten albumi on saatavilla Combat-, Banzai- ja Roadrunner-painoksena. Näiden kaikkien hinta pyörii yleensä kahdenkymmenen euron tietämillä.

Salem - Cold As Steel / Reach To Eternity 7"

   Kun 1970-luvun lopulla toiminut  NWOBHM-ryhmä Ethel The Frog kuopattiin, perustivat kitaristilaulaja Paul Tognola ja rumpali Paul Conyers uuden yhtyeen nimeltä Salem. Vuosi oli tällöin 1979. Salemin elinkaari miehistönvaihdoksineen ylsi vuoteen 1983 asti ja näinä vuosina yhtye julkaisi kolme demoa sekä yhden omakustanteisen singlen, Cold As Steel / Reach To Eternity, vuonna 1982.

   Salemin vahvuudet ovat melodisuus ja kitaraharmoniat. Erityisesti nämä tulevat esiin kappaleessa Cold As Steel, joka saa ihmettelemään miksei yksikään levy-yhtiö kiinnittänyt yhtyettä aikoinaan. Tämä kappale on NWOBHM:ia parhaimmillaan: upea laulumelodia, hyvät riffit ja paljon kitaraharmonioita. Singlen toinen puoli, Reach For Eternity, tarjoaa hieman nopeampaa menoa. Ei huono tämäkään, etenkin pääriffi ja tuplakitarointi toimivat, mutta parhaimmillaan Salem on juuri keskitempoisissa ja tunnelmallisemmissa kappaleissa.

   Cold As Steel/Reach To Eternity -singlestä tehtiin viidensadan kappaleen painos ilman kuvakantta. Nykyään singleä ei kovin usein näe kaupan, mutta kohdalle osuessa hinta on yleensä neljän- ja kuudenkymmenen euron välissä.

   Helpoin tapa saada Salemin 80-luvun äänityksiä omaan levyhyllyyn on etsiä nyt jo loppuunmyyty demokokoelma In The Beginning… (2LP/2CD), joka sisältää kaikki yhtyeen demonauhat - valitettavasti ei kuitenkaan tätä singleä. Kokoelman myötä kiinnostus Salemin musiikkia kohtaan lisääntyi sen verran, että yhtye aktivoitui uudestaan. Tämän tuloksena Salem on tehnyt sekä keikkoja ympäri Eurooppaa että nauhoittanut uutta musiikkia: viime vuosina yhtye on julkaissut kaksi EP:tä ja ensimmäisen albuminsa, jonka seuraaja on parhaillaan työstössä.

Fist - Name, Rank, And Serial Number 7"

   Brittiläinen Fist perustettiin vuonna 1978 Axe-nimisenä, mutta tällä nimellä julkaistiin demojen lisäksi ainoastaan yksi kappale, SS Giro, Lead Weight -kokoelmalla. Vuoden 1979 lopulla nimi vaihtui ja yhtye teki sopimuksen pienen itsenäisen Neat Records -yhtiön kanssa, joka julkaisi singlen Name, Rank, And Serial Number huhtikuussa 1980.

   Menestynyt single poiki yhtyeelle sopimuksen ison MCA-levy-yhtiön kanssa, joka julkaisi Name, Rank And Serial Numberin uusiksi sekä Fistin seuraavat kaksi singleä ja debyyttitäyspitkän. Singlen kansikuvasta muuten vastaa muuan Conrad Lant, joka paremmin tunnetaan nimellä Cronos.

   Singlen nimikkoraita, Name, Rank And Serial Number, on selvä hittibiisi, joka kertoo vangiksi jääneen sotilaan kuulustelun etenemisestä, jossa pyritään selvittämään nimi, sotilasarvo ja -tunnus. Konstailematon riffi sekä simppeli ja toimiva kertsi jäävät heti mieleen. B-puolen You´ll Never Get Me Up (In One Of Those) taas kertoo lentopelosta. Kyseessä on nopea proto-Speed Metal –rykäisy, joka on kyllä hyvä, mutta valitettavasti siitä puuttuu A-puolen iskevyys ja kappaleesta jää mieleen lähinnä hurja vauhti. Molemmat kappaleet päätyivät myös täyspitkälle Turn The Hell On uudelleenäänitettyinä.

   Name, Rank And Serial Number 7" on yleinen näky huutokaupoissa sekä myyntisivustoilla hinnan jääden yleensä alle kymmenen euron. CD-muodossa kappaleet löytyvät vuonna 2002 julkaistulta Back With A Vengeance - The Anthology -kokoelmalta.

Popeda 1980 - 1984

   80-luvun alkuvuosina Heavy Rock oli vielä uusi ilmiö Suomessa, eikä se saanut ymmärrystä etenkään Soundi-lehden kriitikoilta: Scorpions ei tule koskaan mitään maailmanmainetta saavuttamaan, Iron Maidenin musiikki on silkkaa kidutusta, jne. Oli kuitenkin kaksi Heavy Rock -yhtyettä, jotka saivat nauttia Soundin kriitikoiden toistuvista kehuista: Motörhead ja Popeda.

Epen Heavy Rock -osastoa syksyllä 1980

   Koko uransa ajan Poko Rekordsille levyttänyt Popeda yhdistetään nykyään vain manserockin junteimpaan siipeen - eikä syyttä - mutta jos yhtyeen tuotantoa uskaltaa tarkastella radiohittejä syvemmältä, niin palkkiona on tarjolla erinomaista Heavy Rockia.

   Vaikka Popedan biisit monesti poukkoilevat Rock-musiikin laidasta toiseen, niin yhteistä yhtyeen alkupään materiaalille on muoto, jossa kappaleiden lyriikat esitetään: biisit ovat pieniä tarinoita elävästä elämästä, jotka kuvaavat bändin aatemaailmaa. Jos teksteihin perehtymisen jättää pelkästään kertosäkeen varaan, niin saattaa kappaleen tarinasta sekä sanomasta saada juuri päinvastaisen käsityksen kuin mitä sillä tarkoitettiin. Ja kyllä, juuri ne kertosäkeet sattuvat välillä omaankin korvaan, mutta toisaalta voi miettiä, että olisiko tilanne toinen, jos kielenä olisikin englanti suomen sijaan?

   Joulukuussa 1979 äänitetty ja vuonna 1980 ilmestynyt yhtyeen toinen albumi, Raswaa Koneeseen!, aloitti Popedan ilmaisun siirtymisen Punk Rockista kohti perinteistä Rock-musiikkia, sekä tietty Heavy Rockia - ja yllättävän Hard & Heavy -kokonaisuus tämä onkin. Albumin parhaita kappaleita ovat Da-Da, Raswaa Koneeseen, Palkkasoturiksi Nubiaan ja Silmiklasikyy, joista ehdottomasti paras on ensimmäinen. Motörhead-henkinen riffi ja Paten tässä vaiheessa vielä karheammat vokaalit toimivat hienosti yhteen. Myös kappaleen lyriikat edustavat Popedan aatemaailmaa parhaimmillaan: sosiaalisesta asemasta ja taustasta riippumatta, nimismiestä myöten, tarkoituksena on pitää yhdessä hauskaa eikä kukaan kysy titteliä eikä kukaan kysele ikää. Raswaa Koneeseen! ei ollut mikään myyntimenestys, mutta hurjan live-bändin maine oli jo tienattu.

 

   Vuonna 1981 ilmestynyt kolmas levy, Hullut Koirat, edustaa jo täyttä Hard & Heavy Rockia. Levy kuitenkin koostuu 70-luvun puolivälin sävellyksistä sekä viime tipassa studiossa kirjoitetuista kappaleista, sillä äänitysten alkaessa yhtyeellä ei ollut uutta materiaalia valmiina. Sekä bändi että levy-yhtiö olivat tyytymättömiä lopputulokseen ja täten esimerkiksi albumin mainostamiseen varatut rahat jätettiin käyttämättä siinä pelossa, että huono levy tuhoaisi bändin maineen… Levy on kuitenkin syyttä jätetty vähälle huomiolle, sillä hyvää Heavy Rockia se sisältää, vaikka varsinaisia hittejä ei vielä syntynytkään. Albumin parhaita hetkiä ovat kappaleet Onnenpyörä, Läpi Unen Seinän, Taivaanrannan Maalari sekä huiluineen hyvin Jethro Tull -mainen Korppi.

   Kuten kannesta voi päätellä, niin vuonna 1982 ja albumilla Mustat Enkelit ainakin Popedan imago on täyttä Heavy Metalia. Albumin avausraita, Kuulat Sekaisin, onkin Heavy-Popedaa parhaimmillaan: huikea, Speed Metalia lähenevä Heavy Metal -rutistus! Muina tärppeinä levyltä mainittakoon Angel Witchin Baphomet-biisiä surutta lainaileva Simo Merihädässä sekä Varo. Valitettavasti albumin rajut hetket kuitenkin jäävätkin näihin biiseihin. Mustat Enkelit on nimittäin kokonaisuutena heikko: Heavy Rock -biisien lisäksi levyltä löytyy huumorihassuttelua sekä useampi kappale, joka kuulostaa enemmän Juicen ja Grand Slamin materiaalilta kuin Popedalta. Kyseessä on myös ensimmäinen levy vielä nuoren uuden kitaristin, Costello Hautamäen, kanssa.

   Vuoden 1983 Kaasua…-LP tuo Popedan ensimmäisen varsinaisen hittibiisin, Kaasua, Komisario Peppone, jonka myötä levy ylsikin kultalevyyn oikeuttavaan myyntimäärään. Jos tämä hitti jätetään huomiotta, niin kyseessä on myös Popedan Heavy Rock -vaiheen tasalaatuisin albumi, joka muodostaa eheän kokonaisuuden, sisältäen 70-lukuun nojaavaa kiippareilla sävytettyä Heavyä Uriah Heepin ja Rainbow:n tyyliin. Levyn ylivoimaisesti paras kappale on Kiinni Jäin, mutta kovin kauas tästä ei jää myöskään päätösraita Liian Myöhään.

   Popedan kuudes pitkäsoitto, Harasoo, ilmestyi 1984. Tällä kertaa radiohiteiksi nousivat mm. Sukset ja Matkalla Alabamaan - tästä Suomi-Rockin klassikkoparista jälkimmäinen on yksi yhtyeen karmeimmista biiseistä kaksimielisten lyriikoidensa ansiosta. Onneksi albumilta löytyvät myös kappaleet Palle And The Boys ja Pullaristo Ihmemaassa. Erityisesti Palle on Popedaa parhaimmillaan: tappavat riffit, hieno soolo ja hyvä tarina! Merkonomina olisi tienannut paremmin ja leipä olisi varmasti pöydässä, mutta Rock ‘n Rollin valinta ei kaduta. Pullaristo taas lienee yhtyeen raskain biisi, joka kertoo ylipainoisesta Ristosta ja tämän löytämästä paratiisista, jossa kaikki ovat pyyleviä. Levyn muut kappaleet ovat ihan kivaa Hard Rockia samaan tyyliin kuin albumin hittibiisitkin, mutta eivät erityisen mieleenpainuvia.

   Tässä mainittujen Popeda-albumien löytäminen ole kovin vaikeaa. Jos aikaa on käytettävissä, niin parhaita saalistuspaikkoja ovat maaseutudivarit, joissa hintataso saattaa olla hyvinkin edullinen, mutta hätäinen löytää levyt Internetistä vaivattomasti. Levyistä Raswaa Koneeseen! ja Mustat Enkelit voivat maksaa jopa 15 euroa, mutta muiden levyjen hinta liikkuu yleensä kymmenen euron tuntumassa. Levyjen CD-versioiden hinnat alkavat viidestä eurosta, hieman painoksesta riippuen.

   Popedan taruhan ei päättynyt tähän, mutta myöhemmistä levyistä lisää mahdollisessa jatko-osassa.

Influence - No Survivors 7"

   Influencen tarina alkaa 60-luvun puolivälin Kaliforniasta ja psykedeelisestä rock-yhtyeestä The Misunderstood. Moninaisten vaiheiden jälkeen, joihin kuului mm. muutto Eurooppaan, LSD, John Peel ja hinduilua Intiassa,The Misunderstoodin Glenn Campbell ja Rick Brown muodostivat 80-luvun alussa Influencen tarkoituksenaan tehdä intialaisiin raagoihin perustuvaa Hard Rockia.

   Influence-nimellä julkaistiin yksi seiskatuumainen, No Survivors, vuonna 1983. Vaikka single äänitettiin Yhdysvalloissa, niin se kuitenkin julkaistiin vain Iso-Britanniassa. Tästä syystä yhtye monesti liitetäänkin NWOBHM-liikkeeseen. Tosin kovin NWOBHM-tyyliseltä Influence myös kuulostaa: No Survivorsia voisi helposti luulla unohdetuksi brittisingleksi niin rouhean soundinsa kuin riffiensäkin perusteella. Joka tapauksessa, yhtye sai aikaan oivaa Heavy Rockia, johon uniikin vivahteen tuo Campbellin soittama steel-kitara - instrumentti, jota harvemmin Heavy-musiikissa kuulee.

   Kylmän sodan aikana äänitettynä ja vanhojen hippien bändin ollessa kyseessä singlen nimikkoraita, No Survivors, on sodanvastainen kappale, joka varoittaa täysimittaisen ydinsodan seurauksista: ei selviytyjiä. Sanomaa tehostaa tarttuva riffi, jonka varaan tämä iskevä Heavy Rock -kappale pääosin rakentuu. B-puolelta löytyvä Queen Of Madness ei ole yhtä räväkkä kuin kääntöpuolensa, mutta steel-kitara pääsee paremmin esiin tässä rokkaavammassa kappaleessa. Ihan hyvä kappale tämäkin, mutta ei vedä vertoja No Survivorsille.

   Influencen tarina päättyi vuonna 1985, kun Campbell muutti Uuteen-Seelantiin ja Brown Thaimaahan. Influence kuitenkin ehti äänittää joukon kappaleita, jotka julkaistiin vuonna 1998 The Misunderstood -nimellä albumilla Broken Road, joka sisältää ilmeisesti demoversiot tämän singlen kappaleista.

   No Survivors -singlen hinta asettuu huutokaupoissa yleensä kolmen- ja neljänkymmenen euron välille, joskin kovin usein sitä ei ole myytävänä näkynyt viime vuosina.