Ages Of Metal V -festivaali, osa 2

Lauantaina festivaali jatkui kello 11:00 Horaclen toimesta, ja heidän jälkeensä vuorossa olivat Spartan Warrior (UK) ja Chasar (UK). Tämä kolmikko jäi kuitenkin väliin, sillä vielä näihin aikoihin päiväkahvit ja -oluet majapaikan lähistön terassilla auringosta nauttien maittoivat enemmän. Spartan Warriorin väliinjääminen hieman harmitti, erityisesti erinomaisen debyyttilevynsä vuoksi, mutta uhrauksia oli pakko tehdä, että paikalla jaksoi olla aina 00:30 asti.

Desolation Angels

Desolation Angels

Desolation Angelsin settilista.

Paikalle siis saavuttiin vasta hieman ennen kello kolmea, kun vuorossa oli viime vuonna paluun tehnyt Desolation Angels (UK). Ja tässä olikin oikeastaan viikonlopun paras keikka. Setistä noin puolet oli yhtyeen nimeämättömältä debyytiltä ja loput demoilta tuttuja kappaleita. Kun ottaa huomioon tämän yhtyeen vastoinkäymisiä turhankin paljon kohdanneen uran, oli todella upeaa päästä todistamaan tätä synkeähkön tunnelmallista bändiä elävänä. Vaikka alkuperäisestä kokoonpanosta on jäljellä vain kitaristikaksikko, ei sitä keikan aikana olisi uskonut. Soitto sujui nimittäin todella hyvin ja koko esiintyminen suurella antaumuksella. Johtuiko sitten varhaisesta kellonajasta, mutta liikaa tungosta keikan aikana ei ollut, eikä sellainen välttämättä olisi tilanteeseen sopinutkaan. 

Darkness

Seuraavana vuorossa oli saksalainen, isompien germaanisten Thrash-bändien varjoon jäänyt, Darkness. Ihan hyvässä iskussa ryhmä oli, ja varsinkin debyyttinsä nimikkoraita Death Squad lähti varsin väkevästi. Valitettavasti huikean Desolation Angelsin jälkeen Thrash-meno ei vain kyennyt sykähdyttämään ja noin neljän biisin jälkeen kylmä olut rauhallisessa ulkoilmassa kiinnosti enemmän.

Tytan

Viime vuoden Keep It True -keikkaan verrattuna yhdellä kitaristilla vähemmän liikkeellä ollut Tytan (UK) hyötyi erityisesti pienemmästä ja intensiivisemmasta keikkapaikasta. Hieman etäiseksi jäänyt KIT-veto ei ollut mitään tähän menoon verrattuna! Vaikka kovimmat kappaleet Blind Men & Fools, Money For Love ja Cold Bitch tulivat heti alkuun, jaksoi keikka kantaa hyvin loppuun asti. Tytan tuntui myöskin olevan niitä bändejä, jotka nauttivat erityisestä suosiota Belgiassa - sen verran innoissaan yleisö keikasta oli. Basistin vitsailun perusteella edellinen keikka maassa yhtyeellä oli ollut 1980 Antwerpenissa ja että yleisö ei ollut edes syntynyt vielä silloin, mihin viiksekäs herrasmies vieressäni totesi: “I was there”. Settilista ei Saksasta ollut juuri muuttunut, mutta tällä kertaa naisvokaaleita kappaleessa Women On The Frontline pääsi hoitamaan onnekas neito eturivistä.

Attacker

Attacker (US) vaikutti muutaman biisin perusteella olevan myöskin ihan hyvässä keikkakunnossa, mutta jos edes debyyttinsä Battle At Helm’s Deep olisi edes muutaman kerran ehtinyt pyöräyttää läpi ennen reissua, niin keikka olisi saattanut olla paljon antoisampi. Nyt heitä malttoi seurata sen muutaman kappaleen ajan, minkä jälkeen vuorossa olivat ulkoilma ja jutustelu paikalta löytyneen kolmannen suomalaisen kanssa.

Tygers Of Pan Tang

Vielä ennen Diamond Headia ohjelmassa oli Tygers Of Pan Tang (UK). Hyvältähän se soitto kuulosti, mutta pääosin omaan makuuni liian kevyttä NWOBHM:ää. Siispä takaisin ulos oluelle. Tämäkin yhtye vaikutti olevan paikallisten keskuudessa kovassa huudossa - olivathan he tässä tapahtumassa soittamassa edellisen kerran vasta vuonna 2011.

Diamond Head

Diamond Head

Vaan sitten se festivaalin etukäteen suurin kysymysmerkki, Diamond Head (UK). Yksi NWOBHM-liikkeen varhaisimmista edustajista, mutta tasan yksi alkuperäisjäsen jäljellä. Jo 80-luvun puolivälissä musiikillinen linja seikkaili missä lie, eikä tuoreimpiin levytyksiin uskalla edes koskea. Alkuun näytti siltä, että pahimmat epäilyt kävisivät toteen, kun ensimmäiset pari - kolmekymmentä minuuttia sisälsivät vain uusia biisejä, jotka olivat tyyliltään juuri sitä 90-luvun alun karmaisevaa MTV-Rock-musiikkia, joka osaltaan oli tappamassa Heavy Metalia. Vaan kun lopulta päästiin kahden ensimmäisen levyn kappaleisiin, kääntyivät fiilikset parempaan suuntaan - kuten myös yleisön reaktioista oli huomattavissa. Varsinkin kolme viimeistä kappaletta - Am I Evil, Lightning To The Nations ja Helpless - pelastivat lähes koko keikan ja kokonaisuus oli voiton puolella. Nykyiseen Diamond Headiin tuntuu olevan syytäkin suhtautua suurella varauksella, mutta ainakin tällä kertaa kannatti malttaa alun paskan läpi.

Kokonaisuudessaan Ages Of Metal -festivaali oli oikein positiivinen kokemus. Paikka on juuri sopivan kokoinen, järjestelyt toimivat ja esiintyjiin on panostettu. Jos ensi vuonna tarjolla on samaan tapaan omaan makuun osuvia bändejä, niin kyllähän tänne mielellään toistekin lähtee!

 

Ages Of Metal V -festivaali, osa 1

Syyskuun viimeinen viikonloppu tuli vietettyä Belgiassa, Oostrozebeken pikkukylässä ja sen lähistöllä. Syynä reissuun oli viidettä kertaa järjestetty Ages Of Metal -festivaali. A.O.M. houkutteli tänä vuonna paitsi kiinnostavilla esiintyjillä, myös samantyyppistä saksalaista Keep It True -festivaalia reippaasti pienemmällä mittakaavallaan. Kun tähän vielä lisätään, että Belgiassa ei ollut tullut aiemmin vierailtua ja heidän oluensa tapaavat olla varsin erinomaisia, alkoi matka olla jo kovinkin houkuttelevan oloinen.

Festivaalipaikka JH 't Ipperste ulkoa.

Ilmeisesti enimmäkseen talkoovoimin pyöritetty festivaali oli puitteiltaan ja järjestelyiltään loistava tapahtuma. Keikkapaikkana toiminut sali/baari oli juuri sopiva n. 500 hengelle, minkä verran loppuunmyytyyn tapahtumaan lippuja oli kaupan. Lava mahdollisti juuri halutun intiimit keikat bändeiltä, mutta ei kuitenkaan ollut liian ahdas. Tupakointiterassi tosin alkoi täyttyä kellon edetessä, mutta mahdollisuus poistua rakennuksesta tuopin kera korjasi tämän ongelman. Ainoastaan merchandise-tiskillä asiointi saattoi olla välillä hieman ahdasta, piste kun oli samalla terassilla sauhuttelijoiden kanssa. Bändien rojujen lisäksi paikalla oli pari varsinaista levy- ja paitakauppiastakin, mm. Metaleros Saksasta, mutta näiden myyntipisteet sijaitsivat rakennuksen ulkopuolelle pystytetyissä telttakatoksissa.

Juomien myynti tapahtumassa hoitui “juomapasseilla”. Erillisestä passimyymälästä sai kahdeksan ja 15 euron passeja, joilla sai viisi/kymmenen 2,5 dl olutta tiskiltä. Näin baarin puolelle ei missään vaiheessa kertynyt ruuhkaa, vaan juoman sai koko illan nopeasti ja helposti. Ruokamyyntiä baarin puolella ei ollut, mutta pihassa oli onneksi parkissa hodariauto, joka hoiti tämän puolen.

Jos jotain negatiivista tapahtumasta on sanottava, niin bändien jakaminen kahdelle päivälle siten, että ensimmäisenä soittaa neljä yhtyettä ja jälkimmäisenä yhdeksän, oli hieman raskasta lauantain venyessä hyvin pitkäksi päiväksi. Palveleehan tämä tietty paikallisia, kun perjantaina ehtii nähdä kaikki artistit vielä työpäivän jälkeenkin, mutta turistin kannalta ei ihan optimaalista. Majoituksen suhteen tapahtumapaikan sijainti on hieman syrjäinen, sillä lähimailla hotelleja on kovin  rajatusti. Tätä helpottaa kuitenkin ilmainen leirintäalue, joskin sen varsinainen sijainti jäi vähän pimentoon. Pientä miinusta tulee Belgian julkiselle liikenteelle, jota ei tuntunut näin pienemmissä kylissä olevan kouluaikojen ulkopuolella, sekä kuulutusten puuttumiselle lähijunista.

Martyr

Festivaalin avauksen hoiti hollantilainen Martyr. Tässä vaiheessa salissa ei ollut vielä varsinaista tungosta. Siitä huolimatta Martyrille riitti innokkaita faneja, varsinkin vanhemman puoleisia sellaisia. Innoissaan tuntui olevan myös bändi, ja varsinkin laulaja Robert Van Haren oli yhtä hymyä koko keikan. Valitettavasti yhtyeellä ei ensimmäisen levyn jälkeen ole ollut koskettimia mukana, eikä niistä nytkään päästy nauttimaan. Ihan kivasti vanhemmat biisit kuitenkin hoituivat, mutta uuden materiaalin pomppubiisit hieman hämmensivät. Joka tapauksessa ihan kiva aloitus festivaalille.

Avenger

Avenger

Huomattavasti paremman kokonaisuuden esitti Avenger (UK), joka esiintyi toisen kerran näillä festivaaleilla: he soittivat jo ensimmäisessä Ages Of Metal -festivaalissa vuonna 2009. Tällä kertaa keikka huipentui ensisinglen nimikkokappaleeseen Too Wild To Tame. Yleisön reaktio oli selvästi yhtyeen mieleen ja ilmeisesti hetken mielijohteesta Avenger palkitsi katsojat vielä ylimääräisellä encorella, joka oli Iron Maiden -lainalla Killers. Kieltämättä Di’Annon aikainen Maiden sopi ihan hyvin laulajalle Roddy B:lle, mutta mieluummin olisin kuullut jonkun setistä puuttuneen Avengerin oman kappaleen.

Manilla Road

Perjantain viimeisenä esiintyjänä oli Manilla Road. Jotenkin tuntui, että bändi ja paikka olivat huomattavasti paremmat kuin hieman yli vuosi sitten Helsingissä todistamallani keikalla - nyt yksinkertaisesti kaikki tuntui sujuvan paremmin ja tempaavan mukaansa. Täytyy tunnustaa, että itse en kovin hyvin tunne yhtyeen tuotantoa Crystal Logic - The Deluge -välin ulkopuolelta, mutta tämä ei päässyt juuri häiritsemään - varsinkin, kun ennen encoreja saatiin nelikko The Ram, Flaming Metal Systems, Crystal Logic ja Necropolis.