Outcast - s/t MC, Ironhawk - Boozehounds From Hell MC & Barrow Wight - Power From The East MC

   Sitten tammikuisen blogauksen Draculan demosta australialainen Heavy Chains Records & Tapes -levy-yhtiö on puskenut ulos useampiakin kasettijulkaisuja. Tämä Draculan kitaristin, Will Spectren, pyörittämä lafka on myös löytänyt eurooppalaisen jakelijan julkaisuilleen, saksalaisen The Magus -distron, mikä tietää säästöä postikuluissa Heavy Chainsin nopeasti loppuun myyvistä julkaisuista kiinnostuneille. Hyödyntäen tarjousta ”kolme kasettia 12 eurolla” tilasin syksyllä nipun mielenkiintoisen oloisia nauhoja Saksasta.

   Australialainen Outcast julkaisi nimeämättömän EP:n elokuun alussa ja se myytiin loppuun kahdessa viikossa. Luvassa on kuitenkin uusintapainos CD-formaatissa lähiaikoina. Outcast yhdistelee vaikutteita varhaisesta ruotsi-Heavystä ja NWOBHM-liikkeestä, ja lisää tähän laulajan, jonka suurin idoli vaikuttaisi olevan Glenn Danzig. Tuloksena on vahva neljän kappaleen kokonaisuus todella hyvää Heavy Metalia. Parhaat kappaleet ovat kaksi viimeistä, Dreamers Wake ja No Tomorrow. Näistä ensimmäinen erottuu kokonaisuudesta rauhallisempana ja monipuolisempana kuin julkaisun muut raidat sekä vahvalla, tunteikkaalla kertosäkeellään ja jälkimmäinen laulajan hieman vapautuneemman ilmaisun ansiosta.



   Australiasta tulee myös Ironhawk, jonka Boozehounds From Hell EP puolestaan tarjoilee 25 minuuttia Speed Metalin ja Punkin ristisiitosta. Nauha tuo kovasti mieleen Amebixin ja Axegrinderin - ja näiden kahden faneille tätä äänitettä voikin suositella. Hyvä EP, jonka ainut vika on, että materiaali ei ole kovin mieleenpainuvaa.



   Kanadalaisen Barrow Wightin kolmas julkaisu, Power From The East EP, houkutteli jo mm. Games Workshopin julkaisuiden kuvituksista kuulun Ian Millerin piirtämän kannen perusteella. Ja hyvin kansi istuukin Barrow Wightin mielenkiintoiseen ilmaisuun… Jos kuvittelet Venomin veivaamassa Tolkienin saduista, niin ollaan aika lähellä Barrow Wightia. Miellyttävän erilainen näkökulma verrattuna ainaisiin folkahtaviin, sinfonisiin progeiluihin, jota Tolkien-Heavy monesti on. Ja hyvältähän tämä kuulostaa! In League With Sauron! EP on saatavilla myös 7”-vinyylinä Dying Victims Productionsin toimesta.

Turbo - Dorosłe Dzieci LP

     Dorosłe Dzieci, “Aikuiset Lapset” on puolalaisen Turbon esikoisalbumi vuodelta 1983, jonka julkaisi noihin aikoihin vasta aloitteleva Polton-levy-yhtiö.

    Puolan hallituksen musiikillisen vapaamielisyyden ansiosta Dorosłe Dzieci on ensimmäisiä rautaesiripun takana julkaistuja Heavy Metal -albumeja, ellei jopa ensimmäinen. Levy myös menestyi hyvin, sillä sitä myytiin yli satatuhatta kappaletta. Vertailuna Puolan vuoden 2013 myydyintä albumia, Dawid Podsiadło - Comfort and Happiness, myytiin listatietojen mukaan yhdeksänkymmentätuhatta kappaletta, joka oikeutti triplaplatinaan.

   Dorosłe Dzieci on erinomaista Heavy Metalia puolankielisillä vokaaleilla vahvoin NWOBHM-vaikuttein ja Maiden-tyyppisillä tuplakitaroinneilla, mutta albumi säilyttää kuitenkin tietyn itä-eurooppalaisen näkökulman, josta aihetta lähestytään. Levyn kappalemateriaali on erinomaista, samoin kuin laulaja Grzegorz Kupczykin ääni. Tuotannollisesti albumi on huippuluokkaa, mikä on poikkeuksellista muihin 80-luvun itäisen Euroopan varhaisiin Heavy Metal -julkaisuihin verrattaessa - monet muut joutuivat vielä näihin aikoihin turvautumaan omakustanteisiin kasettijulkaisuihin.

    Levyn ja samalla yhtyeen kappaleista oma suosikkini on albumin vauhdikkaasti avaava Szalony Ikar, “Hullu Ikaros”, joka mielenkiintoisesti käsittelee samaa aihetta kuin samoihin aikoihin julkaistu Flight Of Icarus. Ja ainakin omissa kirjoissani Turbon tulkinta tästä kreikkalaisesta myytistä vie pidemmän korren.

   Ainuttakaan huonoa kappaletta albumilta ei löydy, mutta tärppeinä mainittakoon vielä kovasti Maiden-tyyppinen Przegadane Dni, “Sanaiset Päivät(?)” sekä ilmeisesti yhtyeen yhä suosituimpiin kappaleisiin lukeutuva, albumin päättävä nimikkokappale: eeppinen slovari Dorosłe Dzieci.

   80-luvun lopulla Turbon ilmaisu kehittyi hiljalleen Thrash Metalia kohden ja levyt julkaistiin sekä puolaksi että englanniksi Euroopan markkinoille eri levy-yhtiöiden toimesta. Samoilla poluilla yhtye jatkaa yhä, ja taannoisen Muskelrockin keikan perusteella yhtye on edelleen varsin hyvissä voimissa.

   Koska Dorosłe Dzieci myi aikoinaan niin hyvin, on vinyylipainoksen löytäminen kohtalaisen helppoa, eikä hintakaan ole huima: itä-eurooppalaisilta myyjiltä levyn saa noin kymmeneen euroon, saksalaisilta ammattilaisdiilereiltä kahteenkymmeneen. Albumista on tehty myös useampi CD-painos, joista tuoreimmat Metal Mind Productionsin toimesta, remasteroituna ja ekstraraidoilla varustettuna.

 

Gravestone - Creating A Monster LP

   Vuonna 1975 perustettu ja vuodesta 1977 lähtien Gravestone-nimellä toiminut saksalainen Krautrock-yhtye julkaisi muutaman albumin ihan pätevää musiikkia 70- ja 80-lukujen taitteessa. 80-luvun alkupuolella yhtyeen tyylisuunta muuttui kuitenkin kohti perinteistä Heavy Metalia bändin miehistön vaihtuessa. Vuosina 1984 - 1986 Gravestone julkaisi kolme albumia Scratch Recordsin kautta, joista Creating A Monster on yhtyeen viimeiseksi jäänyt äänite. 90-luvun alussa yhtye jatkoi vielä muutaman vuoden nimellä 48 Crash ennen kuin se lopullisesti haudattiin.

    Gravestonen parhaiten tunnettu albumi tuntuisi olevan vuonna 1985 julkaistu Back To Attack, ja oikeastaan Creating A Monster taitaa olla bändin Heavy Metal -kauden vähiten arvostettu tuotos. Itse kuitenkin pidän eniten juuri tästä viimeisestä albumista, joka pariin aikaisempaan verrattuna on aika paljon melodisempi. Erityisesti hieman popahtavat laulumelodiat, samaan tapaan kuin Stormwitchin samana vuonna ilmestyneellä Stronger Than Heavenilla, toimivat hienosti. Eikä vähätellä voi lievästi sanottuna erikoisen kansikuvankaan vaikutusta...

   Levyn parhaat kappaleet ovat Masters Of The Earth, Creating A Monster ja The End Of Our Love. Näissä kappaleissa melodisuuden, teutonisten Heavy Metal –riffien ja laulaja Berti Majdanin helium-vokaalien yhdistelmä hipoo täydellisyyttä! Levyn muista kappaleista löytyy lisää samantyylistä materiaalia, mutta myös hieman Hard Rockimpia ja toisaalta ärhäkämpiäkin sävellyksiä. Albumia kuunnellessa on helppo kuvitella Creating A Monsterin viitoittaneen tietä 90-luvun Power Metal –suuntaukselle.

   Creating A Monster julkaistiin Saksan lisäksi myös Ranskassa. Saksapainoksen hinta pyörii yleensä kymmenen ja viidentoista euron välissä eikä levy ole mitenkään harvinainen, mutta ranskalaista versiota näkee harvemmin ja se voi maksaa hieman enemmän. Levystä on tehty myös muutama CD-painos, joista tuorein Karthago Recordsin toimesta ilmestyi vuonna 2005, jota sitäkin saa noin kymmenellä eurolla.

Nightime Flyer - Out With A Vengeance 7"

   Brittiläinen Nightime Flyer perustettiin tiettävästi 1978. Marraskuussa 1979 yhtye äänitti ainoan julkaisunsa, Out With A Vengeance -singlen, jonka julkaisi Red Eye Records vuonna 1980. Ja samaisena vuonna päättyi myös yhtyeen tarina, valitettavasti.

   Nightime Flyerin NWOBHM on tarttuvilla riffeillä varustettua ja 70-luvun esikuvilta paljon lainaavaa Hard Rock -pohjaista varhaista Heavy Metalia. Soittotaito on hallussa, sävellystyö hyvää ja laulajan ääni toimii.

   Singlen A-puoli, nimikkokappale Out With A Vengeance, on hieman Tygers Of Pan Tang -tyyppistä Hard Rockia ja varhaista Heavy Metalia sekoittava biisi. Menevää Hard & Heavy -menoa siis, ja ihan hyvää sellaista. Kunpa laulaja John Leighton olisi vain malttanut revitellä hieman enemmän, sillä herran ääni on parhaimmillaan tunteikkaammissa purkauksissa.

   Mainittakoon kuitenkin, että A-puoli vaati useamman kuuntelun, ennen kuin kappale minulle kunnolla aukesi. Ja lisättäköön vielä, että kappaleesta on myös levyttänyt oman versionsa The Lord Weird Slough Feg NWOBHM Tribute -splitille.

   Singlen parempi, tarttuvampi ja välittömästi avautuva kappale löytyy kuitenkin B-puolelta. Heavy Metal Rules on viisi ja puoliminuuttinen ylistys tuolloin vielä tuoreelle Heavy Metalille. Black Sabbath -mainen pääriffi on varsin nerokas, ja samaisen mestarin mukaisesti doomahtava tunnelma kappaleessa on muutenkin. Kun tähän vielä yhdistetään kertosäkeiden taustalle vedetyt upeat kiekaisut, niin mestariteos on valmis. Heavy Metal Rules!

   Out With A Vengeancesta tehtiin aikoinaan kaksi painosta. Ainut ero näissä on kataloginumeron paikka takakannessa: ensimmäisessä painoksessa kataloginumero EYE 2 on oikeassa yläkulmassa, toisessa painoksessa oikeassa alakulmassa. Lisäksi singlestä on olemassa epävirallinen uusintapainos pahamaineisen brasilialaisen bootleg-paja Phoenix Recordsin toimesta. Phoenixin julkaisujen laatua ei ole kehuttu, mutta itse en ole tätä kyseistä bootlegia kuullut.

Ensimmäisen painoksen kataloginumero
on takakannen oikeassa yläkulmassa.

   Molemmat viralliset painokset liikkuvat nykyisin samoissa hinnoissa, noin 35 euroa hyväkuntoisesta yksilöstä, siinä missä bootlegista joutuu yleensä maksamaan kaksikymmentä euroa.

MP - Bursting Out (The Beast Became Human) LP

   Saksalainen MP eli Metal Priests julkaisi esikoisalbuminsa Bursting Out (The Beast Became Human) vuonna 1986 pienelle Steps Records -levy-yhtiölle, ollen ilmeisesti puljun ainut Heavy Metal -kiinnitys.

   Ja tästä pienestä levy-yhtiöstä johtunee se, miksi MP on jäänyt kovin tuntemattomaksi yhtyeeksi. Jos bändi olisi levyttänyt vaikkapa Noiselle, niin eiköhän tilanne olisi hyvin toinen, sillä MP:n debyytti on oikein vahvaa saksalaista Heavy Metalia aavistuksilla yhtyeen myöhemmästä Speed Metalimmasta vaiheesta. Jos tätä muihin saksalaisiin samalta ajalta vertaa, niin riffeissä on paljon samaa kuin Running Wildilla ja Acceptilla, ja vokaalit hieman Udon tyylistä kihinää - joskaan ei yhtä miehekkäinä, vaan paljon ilkeämpinä.

   Bursting Out on sävellyksiltään monipuolinen ja erittäin vahva kokonaisuus, johon ei mahdu yhtään turhaa kappaletta. Muutamissa kohdissa on ehkä sorruttu hieman kyseenalaisiin toteutuksiin, mutta harvassa ovat nämäkin kauneusvirheet. Tuotannollisesti levy on huippuluokkaa, samalla viivalla muiden saman ajan saksalaisten kanssa - niiden tunnetumpien nimien. Samoin soittotaidoissa ei ole mitään valittamista ja varsinkin soolokitaristi Andy Wolk loistaa levyllä.

   Albumin suoraviivaisin kappale on sen avaava nimikkoraita Bursting Out. Vahva avaus simppeliä Speed & Heavy -osastoa. Joskin tässä raidassa yksinkertaistamisessa on menty turhan pitkälle ja loppua kohden toistossa mennään jo tylsyyteen asti. Komea video kappaleesta kuitenkin tehtiin, ja ehkä tällaiseen musiikkitelevisioiskuun biisi toimiikin paremmin.


   Jo seuraava kappale kuitenkin korjaa nuo pienet puutteet avauksen sävellystyössä, ja MP (Metal Priests) edustaakin Accept-tyylistä saksalaista, laadukasta perus Heavy Metalia tyylikkäillä kitarasooloilla. Tässä on MP:n vahvuus ja samaan osastoon osuukin suurin osa albumin kappaleista. Taattua pään nyökyttelyä, välillä nousee nyrkki ilmaan ja kuorokertseihin on pakko yhtyä.


   MP on tosin saanut vaikutteita muiltakin kuin vain saksalaisilta edeltäjiltään. Out For Love huokuu monessakin kohtaa 80-luvun alkupuolen aikaista Judas Priestia siinä missä On The Loose Again yllättääkin Motörhead-henkisellä Speed Metalilla. Jälkimmäinen kärsii kuitenkin yhdestä pienestä viasta, nimittäin jostain käsittämättömästä syystä huikea kappale ottaakin yhtäkkiä pienen tauon kitarasankaroinnin ajaksi. Älytöntä. Vaan eipä voi ainakaan yhtyettä syyttää uusien ideoiden tahi rohkeuden puutteesta.



   Bursting Out -vinyylejä ei liian usein tule vastaan, ja kohdalle osuessaan levyn hinta liikkuu yleensä 35 ja viidenkymmenen euron välillä. Virallinen CD-painos albumista ilmestyi vuonna 1992, joten liikkeellä olevat edulliset CD-levyt lienevät itä-eurooppalaisia bootleg-prässejä. Levy sai toisenkin CD-painoksen vuonna 2006, jossa on mukana myös yhtyeen toinen albumi, Get It Now, mutta sekin näyttäisi löytyessään maksavan nykyään reilusti yli kaksikymmentä euroa.

Ravens - Get It In Your Head LP

   Ranskalainen Ravens sai alkunsa vuonna 1977 Sextincteur-nimisenä yhtyeenä. Muutaman nimenvaihdoksen jälkeen käyttöön vakiintui nimi Ravens ilmeisesti vuonna 1983. Vuonna 1984 ilmestyi yhtyeen ainut täyspitkä, Get It In Your Head, Amati-levy-yhtiölle.

   Get It In Your Head on levyllinen perinteistä Heavy Metalia hieman keskinkertaisella laulajalla, monesti tehostettuna tuplauksilla tai pienellä kaiulla sekä todella härskeillä sähkörummuilla! Tunnelmointiin luovat lisätehoa siellä täällä koskettimet. Siinä missä monet aikansa ranskalaiset yhtyeet lauloivat ranskaksi, niin Ravens luottaa poikkeuksellisesti englantiin.

   Levy ei ensi kuuntelulla vielä kovin erikoista vaikutusta tehnyt, mutta jokusen pyöräytyksen jälkeen alkoivat kappaleet avautua. Helpoiten lähestyttävää, ja myös levyn parasta materiaalia, edustaa avausraita Gloria, joka jää helposti mieleen lähinnä lähes eeppisen "oo-oo-oo-oo"-kertosäkeensä vuoksi. Seuraava raita, Really In Love, taas yhdistää Heavy Metaliin 80-luvun disco-tunnelmia - yllättävän toimivasti!

   Muita vahvoja kappaleita levyllä ovat Sweet Whore, In The Heat Of The Night, Follow My Finger ja erityisesti Flying To The Sky. Erinomaista Heavy Metalia, jonka laulumelodioista ja riffeistä tulee monestikin etäisesti mieleen Heavy Load. Youtubesta löytyy levyltä vain kaksi kappaletta, joista Before The Rock Fever on samaa osastoa juuri mainittujen kanssa, joskaan se ei yllä niiden tasolle, ja toinen, nyyhkyballadi Never Together, joka on oikeastaan ainut turha kappale koko levyllä.


   Ravens on jäänyt harmillisen tuntemattomaksi ja aliarvostetuksi nimeksi jopa UG-piireissä. Eihän yhtye vedä vertoja monille vanhan ranskalaisen Heavy Metalin kovimmille nimille, mutta jos ranskaskene kiinnostaa ja klassikot on jo kuunneltu lähes puhki, niin Ravens on ehdottomasti tutustumisen arvoinen - hyvää Heavy Metalia tämäkin.

   Get It In Your Headin hintapyynnöt ovat yleensä neljänkymmenen euron tietämillä, mutta ajan  kanssa levyn voi onnistua löytämään huomattavasti halvemmallakin.

Obús - Prepárate LP

   Espanjalainen Heavy Metal -yhtye Obús, "Haupitsi", perustettiin vuonna 1980, kun Juan Luis Serrano ja Francisco Laguna yhtyeistä Red Box ja Madrid 20 päättivät perustaa yhteisen yhtyeen. Voitettuaan Festival de Rock Villa de Madrid -bändikilpailun kesällä 1981 Obús sai levytyssopimuksen Chapa Discos -levy-yhtiölle ja vielä saman vuoden syksynä julkaistiin esikoisalbumi Prepárate, "Valmistaudu". Albumi menestyi Espanjassa hyvin, ja Obús olikin yksi niistä yhtyeistä, jotka loivat pohjaa 80-luvun espanjalaiselle Heavy Metalille.

   Tuotannollisesti levy on samalla viivalla aikansa brittiläisten isojen levy-yhtiöiden NWOBHM-julkaisujen kanssa - olihan Chapa Discos Espanjan suurimpia Rock-musiikkiin erikoistuneita levy-yhtiöitä. Monessa kohtaa myös sävellyksistä löytyy samoja piirteitä kuin Iso-Britannian kollegoilta, mutta hieman eri näkökulmasta lähestyttynä. Kappaleet ovat Hard Rockista ammentavaa, riffivetoista Heavy Metalia yhteiskuntakriittisillä sanoituksilla.

   Albumin paras raita on ehdottomasti Pesadilla Nuclear, "Ydinpainajainen". Kappale, kuten videonsakin kuvamateriaali, kertoo elämästä kylmän sodan aikaisessa ydinsodan pelossa. Tällä kertaa punaisen napin painaminen osoittautuu kuitenkin vain painajaiseksi. Voisinpa mennä jopa niin pitkälle, että väittäisin tämän olevan paras espanjalainen Heavy Metal -biisi - eikä se joudu häpeämään kansainvälisessäkään vertailussa.


   Toista Pesadilla Nuclearin kaltaista hittiä levyltä ei löydy, mutta hyvää Heavy Metalia kyllä. Mainittakoon tärppeinä vaikkapa kappaleet Va A Estallar El Obús, "Haupitsi laukaistaan", La Escalera, "Tikkaat" ja Petrodólares, "Öljydollarit".

   Prepárate julkaistiin Espanjan lisäksi vain Venezuelassa, toisin kun yhtyeen seuraavat albumit, joten sitä näkee harvoin kaupan muilla kuin espanjalaisilla myyjillä - eikä liian usein heilläkään, vaikka levy myikin aikanaan hyvin. Hyväkuntoisen yksilön hinta osuu yleensä kahdenkymmenen ja 25 euron väliin.

Negra - Ljubav Na Rock 'N Roll Način LP

   Jugoslavialainen (nykyisen Bosnia-Hertsegovinan alueelta) Negra kasattiin aiemmin Radio-yhtyeessä olleen laulajatar Negra Barjaktarevićin ympärille. Negra julkaisi yhden pitkäsoiton, Ljubav Na Rock 'N Roll Način, “Rakkautta Rock ‘N Roll -tapaan”, vuonna 1982 Sarajevo Disk -levymerkille.

 

   Albumin sävellystyöstä vastaa enimmäkseen basisti Sejo Barjaktarević, liekö laulajatar Barjaktarevićin tuolloinen puoliso, joka muodosti 80-luvun loppupuolella Baron & Crna Ovca -nimisen Pop Rock -ryhmän. Ja hämmentävä teos Ljubav Na Rock 'N Roll Način onkin. Päällimmäinen tunne on, ettei levyä tehdessä olla oikein tiedetty minkälaista musiikkia haluttaisiin esittää. Levyltä löytyy niin vanhaa Rock N´Rollia pianosooloineen kuin tämän blogin kannalta ratkaisevasti Hard Rockia, sekä kunnon käppäistä Heavy Metalia.

   Levyn aloittava nimikkokappale Ljubav Na Rock 'N Roll Način on muuten tiukkaa Hard Rock -osastoa, mutta laulumelodiat ovat hyvin Pop-tyyliset. Seuraava raita, Živiš U Iluzijama, “Elät Illuusiossa”, on edellistä raskaampi. Enemmän Heavy Metalia ja hieman käppäisemmällä kitarasaundilla. Tässäkin laulumelodiat ovat kovin popahtavat, sovitus tuntuu aivan 80-luvun diskohitiltä. Toimiva kokonaisuus kuitenkin! Näiden lisäksi A-puolelta löytyy vielä yksi kiinnostava kappale, kiippareilla höystetty voimaballadi Zaboravljaš, “Unohtaminen”.

   B-puolella Hard & Heavy -tyylisiä kappaleita edustavat Ponovo S Tobom, “Jälleen Kanssasi”, ja Mali Moj, “Pienoiseni”. Näistä ensimmäinen on levyn parhaita Heavy-kappaleita ja jälkimmäinen levyn nopein kappale hienoisilla Rainbow-vaikutteilla sekä todella oudonkuuloisella kertosäkeellä. B-puolelta löytyy myös yllättäen todella hyvää syntetisaattoritunnelmointia kappaleesta Potrazi Me, “Minua Etsimässä”. Levyn parhaisiin Heavy Metal -biiseihin kuuluu myös albumin päättävä, kitaristi Amir Bešon säveltämä instrumentaali Soba 105, “Huone 105”.

   Kaiken kaikkiaan Negran ainokainen on erinomainen Heavy Rock -albumi, joka uskaltaa ylittää genrerajat - jopa siinä määrin, että joillekin kokonaisuus lienee jo turhan hämmentävä.

   Ljubav Na Rock 'N Roll Način ei tule kovin usein vastaan myyntilistoilla, mutta jos sen sattuu löytämään, niin hinta osuu yleensä 15 ja 25 euron väliin.

Muskelrock 2014 -festivaali

  Toukokuun viimeisenä viikonloppuna järjestettiin etelä-ruotsalaisessa Tyrolen-huvipuistossa, Alvestan kylän kupeessa, kuudennen kerran Muskelrock-niminen festivaali. Tämä 60-luvun alussa perustettu huvipuisto, joka sijaitsee maaseudun rauhassa käytännössä keskellä ei mitään, toimi jo 60- ja 70-luvuilla esiintymispaikkana mm. Bill Haleylle. Alueella ei ole enää jäljellä juuri muita huvituksia kuin pari esiintymislavaa, joita hyödyntää yhä muutama musiikkitapahtuma, kuten tämä vuosittain noin 1500 ihmistä paikalle tuova Muskelrock.

Tivolimainen festivaalialue.

Päälavan juontaja.

   Kolmen päivän aikana tapahtuman kahdella lavalla ja jatkoteltassa esiintyi yhteensä 38 artistia. Yhtyeitä oli ympäri maailmaa ja monia eri tyylejä oli edustettuna, mutta mukavan paljon joukossa oli pienempiä ruotsalaisia yhtyeitä, joskin genrettäin tarjonnassa oli ehkä liikaakin Doomia ja 70-lukuun nojaavaa psykedeelistä rockia. Muskelrockin vahvuuksiin tosin kuului nytkin Itä-Euroopan sekä varhaisen ruotsalaisen Heavy Metalin löytyminen esiintyjälistalta. Tapahtuman tivolimaisuuteen sopien ohjelmassa oli myös ilmakitaroinnin ruotsinmestaruusmittelö, sekä huutokauppa, joka päätyi kymmenen minuutin pellepainiotteluun.

Huutokauppa käynnissä.

   Muskelrockissa esiintyneistä uusista kyvyistä positiivisesti yllättivät etenkin The Tower ja Lizzies. Ruotsalaisen The Towerin 70-luvun palvonta kuulosti todella hyvältä – yhtye on löytänyt oman sointinsa, eikä tyydy pelkkään sieluttomaan uudelleenlämmittelyyn, kuten monille genren artisteilla tuntuu käyvän. Soitosta löytyi groovea ja biisit tuntuivat lähtevän luontevasti jamittelun puolelle. Espanjalainen tyttöbändi Lizzies taas esitti hellyyttävän käppäistä perinteistä Heavy Metalia. Yleisökin tuntui olevan yhtyeestä todella innoissaan ja onnistui huutamaan Lizziesin takaisen lavalle vetämään vielä muutaman ennaltasuunnittelemattoman encoren. Yllättävän hyvin bändin settiin istuivat myös cover-valinnat, Picturen Heavy Metal Ears ja Crucifixionin On The Run.

Lizzies

   Vanhoista ruotsalaisyhtyeistä mukana olivat tänä vuonna Overdrive ja Mindless Sinner. Näistä jälkimmäinen soitti ihan kivasti, mutta mielestäni keikka muuttui hyvin nopeasti tylsäksi. Vaikka yhtyeen ensimmäisestä kakstoistatuumaisesta pidänkin, niin nyt ei vaan mielenkiinto riittänyt täyteen tunnin settiin. Huteja mahtui toki Overdrivenkin kappalevalintoihin, mutta tämä yhtye sai aikaiseksi huomattavasti mielenkiintoisemman kokonaisuuden. Vaihtelua settiin toi toki jo sekin, että osan kappaleista lauloi alkuperäinen laulaja, nykyinen basisti, Pelle Thuresson. Tällöin basson sai hoitaakseen yhtyeen nykyinen vokalisti, Portraitistakin tuttu Per Lengstedt (ent. Karlsson). Yhtye, ja etenkin kitaristinsa, ruotsalaisesta Heavy Metalista perjantaina seminaarinkin pitänyt Janne Stark, tuntui nauttivan suuresti esiintymisestä. Nähtiinpä lavalla myös viikinkien taisteluesityskin!
 

Overdrive

Taistelunäytös.

   Muskelrockin odotetuin yhtye itselleni oli puolalainen Turbo. Yhtye julkaisi ensimmäisen albuminsa vuonna 1982. Tuolloin tyylilajina oli vielä Heavy Metal, mutta 80-luvun loppuun mennessä linja oli vaihtunut Thrash Metaliin. Keikan pääpaino olikin Thrash-osastossa, debyytiltä kuultiin valitettavasti vain yksi kappale. Mutta onneksi myös Turbon Thrash-materiaali on varsin oivaa, joten pettymys ei ollut kovin suuri. Kunpa vain vielä joskus saataisiin yhtyeeltä debyyttiin keskittyvä teemakonsertti! Hyvältä kuulostivat myös Turbon tuoreen albumin kappaleet, joihin setti Kawaleria Szatana –albumin ohella keskittyi. Kuten monien aikaisempienkin albumiensa kohdalla, myös tuorein The Fifth Element/Piąty żywioł on julkaistu sekä puolaksi että englanniksi. Harmillisesti Turbo esitti nyt uudet kappaleet englanniksi, itse jotenkin pidän enemmän yhtyeen puolankielisestä materiaalista.

Turbo

   Muita odotettuja esiintyjiä Muskelrockissa olivat saksalainen Protector ja italialainen Claudio Simonettis Goblin. Niin hyvässä kunnossa kuin Protector vanhaksi Thrash-yhtyeeksi yhä onkin, olisi yhtye hyötynyt pienemmästä lavasta ja lyhyemmästä setistä – intensiivisemmästä kokonaisuudesta. Mielellään nämä näkisi vielä joskus pienemmässä klubiympäristössä. Soundtrack-veteraani Goblin taasen osoittautui aivan huikeaksi, vaikka yhtyeen materiaali ei liian tuttua itselleni olekaan. Ehkä ainoana miinuksena voisi mainita liiankin pitkiksi venyneet kitarasoolot, kun asian olisi voinut hoitaa myös syntetisaattoreilla! Syntikkaan nojaava instrumentaalimusiikki sopi myös loistavasti vastapainoksi festarin muulle tarjonnalle.

Claudio Simonettis Goblin

Protector

   Tänä vuonna mukana oli myös peräti kolme NWOBHM-veteraaniryhmää, eli Angel Witch, Satan ja Holocaust. Näistä Holocaust osoittautui tällä kertaa pettymykseksi. Aikaisemmin näkemäni keikka yhtyeeltä Saksan Keep It True –festivaaleilla oli todella raivoisa ja erittäin hyvä, mutta nyt tuntui puhti olevan poissa. Edes klassikoiden aikana esityksestä ei tahtonut saada mitään irti, tuoreemmista kappaleista puhumattakaan. Lauantain pääesiintyjä, Angel Witch, taasen oli tällä kertaa parempi kuin parilla edellisellä näkemällä PA:n mykistäneistä teknisistä ongelmista huolimatta – tai ehkä siitä syystä, sillä monesti kovin rutinoituneen oloinen Kevin Heybourne intoutui jopa hymyilemään! Ulkolavalla ja pääesiintyjänä Angel Witchillä oli nyt käytössään myös pyrotekniikkaa, joka sekin toi mukavan lisän esiintymiseen, etenkin White Witch –kappaleen kertosäkeessä. Tällä kertaa settilistan yllätyksenä toimi Frontal Assault –levyn nimikkokappale. 

Angel Witch

   Festivaalin suvereenisti kovin bändi oli kuitenkin Satan. Toisin kuin monen muun comebackin tehneen yhtyeen, Satanin ei tarvitse selitellä tai pyydellä anteeksi uuden levynsä kappaleiden esittämistä klassikoiden ohessa. Yhtye on malliesimerkki siitä, miten paluu tehdään tyylillä ja onnistuneesti niin albumin kuin keikkojenkin suhteen. Setti taisi muuten olla identtinen pari kuukautta aiemman Helsingin keikan kanssa, mutta Ice Mania ei nyt kuultu. Sen sijaan Brian Ross tarjosi hieman jännitystä juttelemalla yleisölle, että covereita ei sääntöjen mukaan saisi soittaa, mutta jos Satan soittaisi coverin, se menisi suurin piirtein näin, ja alkoi huudattaa yleisöä kysymyksellä ”Breaking the what?”. Rossin covereista puhuessa itse tuli jo eläteltyä toiveita jostain Blitzkriegin biisistä, mutta nämä huudattelutkin pystyi vielä ymmärtämään, kun muisti Blitzkriegin soittaneen Priest-coverin aikoinaan Jalometallissa 2008. Ross kuitenkin, onneksi, lopetti huudatukset lyhyeen toteamalla, että sääntöjen mukaan covereita ei soiteta, joten seuraavaksi vuorossa Oppression!

Satan

   Festivaalin ruokatarjonta oli maltillisesti hinnoiteltua ja kiitettävän monipuolista, joskin ainut lihapitoinen annos listoilla taisi olla pepperonipitsa. Muuten menu koostui maukkaista kasvisvaihtoehdoista. Erityisesti vegeburgeria ylistettiin vuolaasti, joskin oma suosikkini oli vegechili. Juomaosastollakaan ei tarvinnut tyytyä pelkkään peruslageriin, vaan saatavilla oli myös oivaa St. Eriks IPA:a. Lisäksi alueella sai nauttia omia juomia muovi- ja metallipurkeista. Joitain rajoitteita kuitenkin omien juomien alueelle viemiseen oli, kuten että kello 18 jälkeen juomia ei saisi enää viedä sisään, ja jossain vaiheessa sisään vietävien juomien määrä rajoitettiin yhteen kappaleeseen. Näiden valvonta ei kuitenkaan ollut kovin tehokasta, sillä ainoastaan sisälavan edustalle omien juomien kanssa ei päässyt.

   Syrjäisen sijaintinsa vuoksi hotellimajoitusta ei ole kovin kätevästi Muskelrockin läheisyydestä saatavilla, joten helpoin ratkaisu majoittumiseen on festivaalialueen vieressä oleva leirintäalue. Toukokuun lopulla eteläisessäkään Ruotsissa ei vielä öisin kovin lämmintä ole, mutta tämän vuoden hieman alle kymmenen asteen yölämpötiloissa teltassa tarkeni kuitenkin oikein hyvin. Leirintäalueella oli saatavilla myös käppäistä aamupalaa viidenkymmenen kruunun hintaan – tämän laatu on kuulemma heikentynyt vuosi vuodelta. Vaan onpahan edes jotain, kun festivaalialue aukeaa vasta puolen päivän jälkeen ja lähimpään kauppaan on matkaa noin seitsemän kilometriä. Mainittakoon myös, että juuri minkäänlaisia opasteita festivaalialueen suuntaan ei teiden varsilta löytynyt ja navigaattori johti ihan minne sattuu. Eli autoillessa kannattaa tarkistaa määränpään sijainti hyvin jo etukäteen. Näistä parista epämukavuudesta huolimatta Muskelrock osoittautui oikein mukavaksi festivaaliksi, jonne voisi hyvinkin lähteä toistamiseenkin!