perjantai 18. huhtikuuta 2014

Anthares - No Limite Da Força LP

Skorpionin tähtikuvion kirkkaimman tähden, Antareksen, jota myös monesti Skorpionin sydämeksi kutsutaan, mukaan nimetty brasilialainen Anthares perustettiin São Paulossa vuonna 1985. Jo samana vuonna valmistui bändin ensimmäinen demo, jonka viidestä kappaleesta neljä päätyi vuonna 1987 Devil Discosin julkaisemalle debyytille No Limite Da Força, "Voiman rajalla".


 
   80-luvun lopulla ja 90-luvun alussa yhtye kärsi miehistön- ja tyylisuunnanvaihdoksista ja lisäksi laulukieli vaihtui portugalista englanniksi kansainvälisen menestyksen toivossa. Menestystä ei kuitenkaan tullut ja Anthares lopetti vuonna 1996.

   Introsta levyn viimeisiin sekunteihin asti No Limite Da Força on tiukka Thrash Metal -levy pienin Speed Metal -maustein. Ajan brasilialaiseen tapaan levyn saundit ovat hieman karut, ja biisit ja vokaalit aika saksalaistyyppiset, Sodomin ja Destructionin tyyliin, kiekaisuja säästelemättä! Varsinaisesti heikkoja kappaleita levyltä ei löydy, vaan kyseessä on tasoltaan ja materiaaliltaan yhtenäinen, erinomainen kokonaisuus. No Limite Da Força onkin yksi suurimmista Thrash Metal -suosikeistani.

   Albumin ehkäpä iskevin kappale on instrumentaalisen, yhtyeen nimeä kantavan intron jälkeen A-puolen käynnistävä Fúria, "Raivo", joka lienee Suomessa tunnetumpi Força Macabran live-suosikkina. Päätyipä kappale myös lainana Força Macabran viimeisimmälle pitkäsoitollekin. Furian ohella levyn parhaisiin raitoihin kuuluu seesteisellä introlla varustettu lähes kuusiminuuttinen Prisioneiros Do Sistema, "Systeemin vangit". Vaan intron ei pidä antaa hämätä, kyseessä on samanlaista voimaa ja nopeutta sisältävä sävellys kuin Furiakin. Kolmatta täkyä levyltä on todella hankala heittää, mutta olkoon se vaikkapa nimikkokappale No Limite Da Força.


   Portugalilainen Blood And Iron Records julkaisi No Limite Da Forçan uusiksi vuonna 2009. Jostain käsittämättömästä syystä uudelleenjulkaisun loppuun ängettiin myös vuonna 1993 äänitetty sysipaska demo Cannibal, joka edustaa siis Antharesin englanninkielistä ja tyyliltään muuttunutta aikakautta. Ensimmäisen demon kanssa tästä olisi tullut varsin mukava paketti, mutta tällaisena julkaisu on kokonaisuudeltaan outo.

   Uusintajulkaisusta huolimatta alkuperäistä vinyyliä liikkuu yhä harvakseltaan ja hyväkuntoisten yksilöiden hinta nousee helposti viidenkymmenen ja seitsemänkymmenen euron väliin. Viidensadan kappaleen uusintapainos näyttäisi hiljalleen loppuvan diilereiltä, mutta tuurilla sitä voi yhä tulla vastaan n. kahdellakymmenellä eurolla.

   Anthares aktivoitui uudelleen vuonna 2004, keskittyen lähinnä keikkailuun. Tähän mennessä paluun jälkeen on ilmestynyt yksi demo vuonna 2005, mutta nyt tuloillaan on uusi albumi nimeltä O Caos Da Razão, "Järjen kaaos", sekä ilmeisesti CD-painos No Limite da Forçasta.