Brofest on tapahtumana kiinnostanut jo monta vuotta: festivaali, joka rakentuu täysin vanhojen ja pääsääntöisesti tuntemattomampien NWOBHM-yhtyeiden ympärille. Kun ilmoitettiin, että Saracen esiintyisi tämän vuoden festivaaleilla, varmistui lähtö Newcastleen siltä istumalta. Valitettavasti kävi kuitenkin niin, että Saracen joutui perumaan keikkansa tammikuussa kosketinsoittaja Paul Bradderin sairastumisen vuoksi. Harmillinen takaisku, mutta siitä huolimatta kolmen päivän aikana oli tarjolla riittämiin harvinaista nähtävää.
Neljättä kertaa järjestetty Brofest pidettiin Northumbrian yliopiston tiloissa olevassa salissa ja sen yläkerrassa olevassa pubissa. Sali on sopivan kokoinen väkimäärään nähden; tilava, mutta ei kuitenkaan tunnu liian suurelta parin sadan hengen yleisömäärään nähden. Keikkatilasta löytyi pitkä baaritiski sekä muutama myyntipöytä lähinnä artistien käyttöön. Pientä syötävää, levy- ja krääsämyyjiä sekä istumapaikkoja löytyi yläkerran pubista. Istahtaminen yhtyeiden välissä vaati siis aina pikaisen siirtymisen yläkertaan.
Kolmipäiväinen festivaali käynnistyi perjantai-iltana kolmen bändin voimin, joista avaajana toimi yhden singlen, Time Will Tell, vuonna 1981 julkaissut Hammerhead. Tunnelma keikalla oli oikein hyvä ja Hammerhead-viskiä jaettiin myös yleisölle, mutta valitettavasti Hammerheadin materiaali ei ole kovin vahvaa. Hyviä riffejä ja sooloja kyllä löytyy sieltä täältä, mutta kokonaisuus painuu hieman keskinkertaisuuden puolelle. Poikkeuksena tietty jo mainittu singlebiisi Time Will Tell, joka on mahtava kappale!
Seuraavana vuorossa oli Blitzkrieg. Hyvänen aika miten upea Brian Rossin ääni yhä onkin, ja miten hyviä bändin vanhat biisit ovatkaan. Valitettavasti uusista kappaleista puuttuu se vimma, jolla bändin klassikot kulkevat. Hyviä melodioita tuoreemmasta materiaalista kyllä löytyy, mutta kun uuden biisin jälkeen lähtee esimerkiksi keikalla Lemmylle omistettu Hell To Pay, niin tunnelma on sama kuin ohitustilanteessa vaihdetta kolmoselle tiputtaessa, jalan painuessa polkimella pohjaan ja ratin kääntyessä kohti tyhjää kaistaa… Blitzkriegin nykyisestä kokoonpanostahan löytyy kitarasta Brian Rossin poika Alan Ross, ja tällä kertaa koettiin hieman juhlallisempi keikka yhtyeeltä, kun lavalle astui setin lopuksi samasta perheestä myös Gillan Ross, joka lauloi Blitzkrieg- ja Buried Alive -kappaleet duettona isänsä kanssa. Hyvä ääni on pojallakin, mutta falsetti vaatii vielä vähän harjoittelua!
Perjantain parhaasta keikasta vastasi kuitenkin Tytan. Yhtye on ollut viime vuodet todella kovassa live-kunnossa, eikä pettyä tarvinnut nytkään. Tytan työstää parhaillaan toista albumiaan, jolta saatiin neljä kappaletta maistiaiseksi. Nämä jatkavat hienosti yhtyeen melodista ja ehkä hieman AOR-henkistä linjaa, ja upposivat erinomaisesti vanhojen klassikoiden sekaan. Odotukset tulevaa levyä kohtaan ovat todellakin korkealla. Hieman huumoria keikalle saatiin, kun muutamassa vuodessa kovasti harmaantunut basisti Kevin Riddles lennähti pyllylleen heti alkuvaiheissa - ja tällehän mies jaksoi naureskella läpi koko viikonlopun!
