Brittiläinen Fist perustettiin vuonna 1978 Axe-nimisenä, mutta tällä nimellä julkaistiin demojen lisäksi ainoastaan yksi kappale, SS Giro, Lead Weight -kokoelmalla. Vuoden 1979 lopulla nimi vaihtui ja yhtye teki sopimuksen pienen itsenäisen Neat Records -yhtiön kanssa, joka julkaisi singlen Name, Rank, And Serial Number huhtikuussa 1980.
Menestynyt single poiki yhtyeelle sopimuksen ison MCA-levy-yhtiön kanssa, joka julkaisi Name, Rank And Serial Numberin uusiksi sekä Fistin seuraavat kaksi singleä ja debyyttitäyspitkän. Singlen kansikuvasta muuten vastaa muuan Conrad Lant, joka paremmin tunnetaan nimellä Cronos.
Singlen nimikkoraita, Name, Rank And Serial Number, on selvä hittibiisi, joka kertoo vangiksi jääneen sotilaan kuulustelun etenemisestä, jossa pyritään selvittämään nimi, sotilasarvo ja -tunnus. Konstailematon riffi sekä simppeli ja toimiva kertsi jäävät heti mieleen. B-puolen You´ll Never Get Me Up (In One Of Those) taas kertoo lentopelosta. Kyseessä on nopea proto-Speed Metal –rykäisy, joka on kyllä hyvä, mutta valitettavasti siitä puuttuu A-puolen iskevyys ja kappaleesta jää mieleen lähinnä hurja vauhti. Molemmat kappaleet päätyivät myös täyspitkälle Turn The Hell On uudelleenäänitettyinä.
Name, Rank And Serial Number 7" on yleinen näky huutokaupoissa sekä myyntisivustoilla hinnan jääden yleensä alle kymmenen euron. CD-muodossa kappaleet löytyvät vuonna 2002 julkaistulta Back With A Vengeance - The Anthology -kokoelmalta.
80-luvun alkuvuosina Heavy Rock oli vielä uusi ilmiö Suomessa, eikä se saanut ymmärrystä etenkään Soundi-lehdenkriitikoilta: Scorpions ei tule koskaan mitään maailmanmainetta saavuttamaan, Iron Maidenin musiikki on silkkaa kidutusta, jne. Oli kuitenkin kaksi Heavy Rock -yhtyettä, jotka saivat nauttia Soundin kriitikoiden toistuvista kehuista: Motörhead ja Popeda.
Epen Heavy Rock -osastoa syksyllä 1980
Koko uransa ajan Poko Rekordsille levyttänyt Popeda yhdistetään nykyään vain manserockin junteimpaan siipeen - eikä syyttä - mutta jos yhtyeen tuotantoa uskaltaa tarkastella radiohittejä syvemmältä, niin palkkiona on tarjolla erinomaista Heavy Rockia.
Vaikka Popedan biisit monesti poukkoilevat Rock-musiikin laidasta toiseen, niin yhteistä yhtyeen alkupään materiaalille on muoto, jossa kappaleiden lyriikat esitetään: biisit ovat pieniä tarinoita elävästä elämästä, jotka kuvaavat bändin aatemaailmaa. Jos teksteihin perehtymisen jättää pelkästään kertosäkeen varaan, niin saattaa kappaleen tarinasta sekä sanomasta saada juuri päinvastaisen käsityksen kuin mitä sillä tarkoitettiin. Ja kyllä, juuri ne kertosäkeet sattuvat välillä omaankin korvaan, mutta toisaalta voi miettiä, että olisiko tilanne toinen, jos kielenä olisikin englanti suomen sijaan?
Joulukuussa 1979 äänitetty ja vuonna 1980 ilmestynyt yhtyeen toinen albumi, Raswaa Koneeseen!, aloitti Popedan ilmaisun siirtymisen Punk Rockista kohti perinteistä Rock-musiikkia, sekä tietty Heavy Rockia - ja yllättävän Hard & Heavy -kokonaisuus tämä onkin. Albumin parhaita kappaleita ovat Da-Da, Raswaa Koneeseen, Palkkasoturiksi Nubiaan ja Silmiklasikyy, joista ehdottomasti paras on ensimmäinen. Motörhead-henkinen riffi ja Paten tässä vaiheessa vielä karheammat vokaalit toimivat hienosti yhteen. Myös kappaleen lyriikat edustavat Popedan aatemaailmaa parhaimmillaan: sosiaalisesta asemasta ja taustasta riippumatta, nimismiestä myöten, tarkoituksena on pitää yhdessä hauskaa eikä kukaan kysy titteliä eikä kukaan kysele ikää. Raswaa Koneeseen! ei ollut mikään myyntimenestys, mutta hurjan live-bändin maine oli jo tienattu.
Vuonna 1981 ilmestynyt kolmas levy, Hullut Koirat, edustaa jo täyttä Hard & Heavy Rockia. Levy kuitenkin koostuu 70-luvun puolivälin sävellyksistä sekä viime tipassa studiossa kirjoitetuista kappaleista, sillä äänitysten alkaessa yhtyeellä ei ollut uutta materiaalia valmiina. Sekä bändi että levy-yhtiö olivat tyytymättömiä lopputulokseen ja täten esimerkiksi albumin mainostamiseen varatut rahat jätettiin käyttämättä siinä pelossa, että huono levy tuhoaisi bändin maineen… Levy on kuitenkin syyttä jätetty vähälle huomiolle, sillä hyvää Heavy Rockia se sisältää, vaikka varsinaisia hittejä ei vielä syntynytkään. Albumin parhaita hetkiä ovat kappaleet Onnenpyörä, Läpi Unen Seinän, Taivaanrannan Maalari sekä huiluineen hyvin Jethro Tull -mainen Korppi.
Kuten kannesta voi päätellä, niin vuonna 1982 ja albumilla Mustat Enkelit ainakin Popedan imago on täyttä Heavy Metalia. Albumin avausraita, Kuulat Sekaisin, onkin Heavy-Popedaa parhaimmillaan: huikea, Speed Metalia lähenevä Heavy Metal -rutistus! Muina tärppeinä levyltä mainittakoon Angel Witchin Baphomet-biisiä surutta lainaileva Simo Merihädässä sekä Varo. Valitettavasti albumin rajut hetket kuitenkin jäävätkin näihin biiseihin. Mustat Enkelit on nimittäin kokonaisuutena heikko: Heavy Rock -biisien lisäksi levyltä löytyy huumorihassuttelua sekä useampi kappale, joka kuulostaa enemmän Juicen ja Grand Slamin materiaalilta kuin Popedalta. Kyseessä on myös ensimmäinen levy vielä nuoren uuden kitaristin, Costello Hautamäen, kanssa.
Vuoden 1983 Kaasua…-LP tuo Popedan ensimmäisen varsinaisen hittibiisin, Kaasua, Komisario Peppone, jonka myötä levy ylsikin kultalevyyn oikeuttavaan myyntimäärään. Jos tämä hitti jätetään huomiotta, niin kyseessä on myös Popedan Heavy Rock -vaiheen tasalaatuisin albumi, joka muodostaa eheän kokonaisuuden, sisältäen70-lukuun nojaavaa kiippareilla sävytettyä Heavyä Uriah Heepin ja Rainbow:n tyyliin. Levyn ylivoimaisesti paras kappale on Kiinni Jäin, mutta kovin kauas tästä ei jää myöskään päätösraita Liian Myöhään.
Popedan kuudes pitkäsoitto, Harasoo, ilmestyi 1984. Tällä kertaa radiohiteiksi nousivat mm. Sukset ja Matkalla Alabamaan - tästä Suomi-Rockin klassikkoparista jälkimmäinen on yksi yhtyeen karmeimmista biiseistä kaksimielisten lyriikoidensa ansiosta. Onneksi albumilta löytyvät myös kappaleet Palle And The Boys ja Pullaristo Ihmemaassa. Erityisesti Palle on Popedaa parhaimmillaan: tappavat riffit, hieno soolo ja hyvä tarina! Merkonomina olisi tienannut paremmin ja leipä olisi varmasti pöydässä, mutta Rock ‘n Rollin valinta ei kaduta. Pullaristo taas lienee yhtyeen raskain biisi, joka kertoo ylipainoisesta Ristosta ja tämän löytämästä paratiisista, jossa kaikki ovat pyyleviä. Levyn muut kappaleet ovat ihan kivaa Hard Rockia samaan tyyliin kuin albumin hittibiisitkin, mutta eivät erityisen mieleenpainuvia.
Tässä mainittujen Popeda-albumien löytäminen ole kovin vaikeaa. Jos aikaa on käytettävissä, niin parhaita saalistuspaikkoja ovat maaseutudivarit, joissa hintataso saattaa olla hyvinkin edullinen, mutta hätäinen löytää levyt Internetistä vaivattomasti. Levyistä Raswaa Koneeseen! ja Mustat Enkelit voivat maksaa jopa 15 euroa, mutta muiden levyjen hinta liikkuu yleensä kymmenen euron tuntumassa. Levyjen CD-versioiden hinnat alkavat viidestä eurosta, hieman painoksesta riippuen.
Popedan taruhan ei päättynyt tähän, mutta myöhemmistä levyistä lisää mahdollisessa jatko-osassa.
