Toukokuun viimeisenä viikonloppuna järjestettiin etelä-ruotsalaisessa
Tyrolen-huvipuistossa, Alvestan kylän kupeessa, kuudennen kerran
Muskelrock-niminen festivaali. Tämä 60-luvun alussa perustettu huvipuisto, joka
sijaitsee maaseudun rauhassa käytännössä keskellä ei mitään, toimi jo 60- ja
70-luvuilla esiintymispaikkana mm. Bill Haleylle. Alueella ei ole enää jäljellä
juuri muita huvituksia kuin pari esiintymislavaa, joita hyödyntää yhä muutama
musiikkitapahtuma, kuten tämä vuosittain noin 1500 ihmistä paikalle tuova
Muskelrock.
 |
| Tivolimainen festivaalialue. |
 |
| Päälavan juontaja. |
Kolmen päivän aikana tapahtuman kahdella lavalla ja
jatkoteltassa esiintyi yhteensä 38 artistia. Yhtyeitä oli ympäri maailmaa ja
monia eri tyylejä oli edustettuna, mutta mukavan paljon joukossa oli pienempiä
ruotsalaisia yhtyeitä, joskin genrettäin tarjonnassa oli ehkä liikaakin Doomia
ja 70-lukuun nojaavaa psykedeelistä rockia. Muskelrockin vahvuuksiin tosin
kuului nytkin Itä-Euroopan sekä varhaisen ruotsalaisen Heavy Metalin löytyminen
esiintyjälistalta. Tapahtuman tivolimaisuuteen sopien ohjelmassa oli myös
ilmakitaroinnin ruotsinmestaruusmittelö, sekä huutokauppa, joka päätyi kymmenen
minuutin pellepainiotteluun.
 |
| Huutokauppa käynnissä. |
Muskelrockissa esiintyneistä uusista kyvyistä positiivisesti
yllättivät etenkin The Tower ja Lizzies. Ruotsalaisen The Towerin 70-luvun
palvonta kuulosti todella hyvältä – yhtye on löytänyt oman sointinsa, eikä
tyydy pelkkään sieluttomaan uudelleenlämmittelyyn, kuten monille genren
artisteilla tuntuu käyvän. Soitosta löytyi groovea ja biisit tuntuivat lähtevän
luontevasti jamittelun puolelle. Espanjalainen tyttöbändi Lizzies taas esitti
hellyyttävän käppäistä perinteistä Heavy Metalia. Yleisökin tuntui olevan
yhtyeestä todella innoissaan ja onnistui huutamaan Lizziesin takaisen lavalle
vetämään vielä muutaman ennaltasuunnittelemattoman encoren. Yllättävän hyvin
bändin settiin istuivat myös cover-valinnat, Picturen Heavy Metal Ears ja
Crucifixionin On The Run.
 |
| Lizzies |
Vanhoista ruotsalaisyhtyeistä mukana olivat tänä vuonna Overdrive
ja Mindless Sinner. Näistä jälkimmäinen soitti ihan kivasti, mutta mielestäni
keikka muuttui hyvin nopeasti tylsäksi. Vaikka yhtyeen ensimmäisestä
kakstoistatuumaisesta pidänkin, niin nyt ei vaan mielenkiinto riittänyt täyteen
tunnin settiin. Huteja mahtui toki Overdrivenkin kappalevalintoihin, mutta tämä
yhtye sai aikaiseksi huomattavasti mielenkiintoisemman kokonaisuuden. Vaihtelua
settiin toi toki jo sekin, että osan kappaleista lauloi alkuperäinen laulaja,
nykyinen basisti, Pelle Thuresson. Tällöin basson sai hoitaakseen yhtyeen
nykyinen vokalisti, Portraitistakin tuttu Per Lengstedt (ent. Karlsson). Yhtye,
ja etenkin kitaristinsa, ruotsalaisesta Heavy Metalista perjantaina
seminaarinkin pitänyt Janne Stark, tuntui nauttivan suuresti esiintymisestä.
Nähtiinpä lavalla myös viikinkien taisteluesityskin!
 |
| Overdrive |
 |
| Taistelunäytös. |
Muskelrockin odotetuin yhtye itselleni oli puolalainen
Turbo. Yhtye julkaisi ensimmäisen albuminsa vuonna 1982. Tuolloin tyylilajina
oli vielä Heavy Metal, mutta 80-luvun loppuun mennessä linja oli vaihtunut
Thrash Metaliin. Keikan pääpaino olikin Thrash-osastossa, debyytiltä kuultiin valitettavasti
vain yksi kappale. Mutta onneksi myös Turbon Thrash-materiaali on varsin oivaa,
joten pettymys ei ollut kovin suuri. Kunpa vain vielä joskus saataisiin yhtyeeltä
debyyttiin keskittyvä teemakonsertti! Hyvältä kuulostivat myös Turbon tuoreen
albumin kappaleet, joihin setti Kawaleria Szatana –albumin ohella keskittyi. Kuten
monien aikaisempienkin albumiensa kohdalla, myös tuorein The Fifth Element/Piąty
żywioł on julkaistu sekä puolaksi että englanniksi. Harmillisesti Turbo esitti
nyt uudet kappaleet englanniksi, itse jotenkin pidän enemmän yhtyeen puolankielisestä
materiaalista.
 |
| Turbo |
Muita odotettuja esiintyjiä Muskelrockissa olivat
saksalainen Protector ja italialainen Claudio Simonettis Goblin. Niin hyvässä
kunnossa kuin Protector vanhaksi Thrash-yhtyeeksi yhä onkin, olisi yhtye hyötynyt
pienemmästä lavasta ja lyhyemmästä setistä – intensiivisemmästä
kokonaisuudesta. Mielellään nämä näkisi vielä joskus pienemmässä
klubiympäristössä. Soundtrack-veteraani Goblin taasen osoittautui aivan
huikeaksi, vaikka yhtyeen materiaali ei liian tuttua itselleni olekaan. Ehkä
ainoana miinuksena voisi mainita liiankin pitkiksi venyneet kitarasoolot, kun
asian olisi voinut hoitaa myös syntetisaattoreilla! Syntikkaan nojaava
instrumentaalimusiikki sopi myös loistavasti vastapainoksi festarin muulle
tarjonnalle.
 |
| Claudio Simonettis Goblin |
 |
| Protector |
Tänä vuonna mukana oli myös peräti kolme
NWOBHM-veteraaniryhmää, eli Angel Witch, Satan ja Holocaust. Näistä Holocaust
osoittautui tällä kertaa pettymykseksi. Aikaisemmin näkemäni keikka yhtyeeltä
Saksan Keep It True –festivaaleilla oli todella raivoisa ja erittäin hyvä,
mutta nyt tuntui puhti olevan poissa. Edes klassikoiden aikana esityksestä ei
tahtonut saada mitään irti, tuoreemmista kappaleista puhumattakaan. Lauantain
pääesiintyjä, Angel Witch, taasen oli tällä kertaa parempi kuin parilla
edellisellä näkemällä PA:n mykistäneistä teknisistä ongelmista huolimatta – tai
ehkä siitä syystä, sillä monesti kovin rutinoituneen oloinen Kevin Heybourne
intoutui jopa hymyilemään! Ulkolavalla ja pääesiintyjänä Angel Witchillä oli
nyt käytössään myös pyrotekniikkaa, joka sekin toi mukavan lisän esiintymiseen,
etenkin White Witch –kappaleen kertosäkeessä. Tällä kertaa settilistan
yllätyksenä toimi Frontal Assault –levyn nimikkokappale.
 |
| Angel Witch |
Festivaalin suvereenisti kovin bändi oli kuitenkin Satan.
Toisin kuin monen muun comebackin tehneen yhtyeen, Satanin ei tarvitse
selitellä tai pyydellä anteeksi uuden levynsä kappaleiden esittämistä
klassikoiden ohessa. Yhtye on malliesimerkki siitä, miten paluu tehdään
tyylillä ja onnistuneesti niin albumin kuin keikkojenkin suhteen. Setti taisi
muuten olla identtinen pari kuukautta aiemman Helsingin keikan kanssa, mutta
Ice Mania ei nyt kuultu. Sen sijaan Brian Ross tarjosi hieman jännitystä
juttelemalla yleisölle, että covereita ei sääntöjen mukaan saisi soittaa, mutta
jos Satan soittaisi coverin, se menisi suurin piirtein näin, ja alkoi huudattaa
yleisöä kysymyksellä ”Breaking the what?”. Rossin covereista puhuessa itse tuli
jo eläteltyä toiveita jostain Blitzkriegin biisistä, mutta nämä huudattelutkin
pystyi vielä ymmärtämään, kun muisti Blitzkriegin soittaneen Priest-coverin
aikoinaan Jalometallissa 2008. Ross kuitenkin, onneksi, lopetti huudatukset
lyhyeen toteamalla, että sääntöjen mukaan covereita ei soiteta, joten
seuraavaksi vuorossa Oppression!
 |
| Satan |
Festivaalin ruokatarjonta oli maltillisesti hinnoiteltua ja
kiitettävän monipuolista, joskin ainut lihapitoinen annos listoilla taisi olla
pepperonipitsa. Muuten menu koostui maukkaista kasvisvaihtoehdoista.
Erityisesti vegeburgeria ylistettiin vuolaasti, joskin oma suosikkini oli
vegechili. Juomaosastollakaan ei tarvinnut tyytyä pelkkään peruslageriin, vaan
saatavilla oli myös oivaa St. Eriks IPA:a. Lisäksi alueella sai nauttia omia
juomia muovi- ja metallipurkeista. Joitain rajoitteita kuitenkin omien juomien
alueelle viemiseen oli, kuten että kello 18 jälkeen juomia ei saisi enää viedä sisään,
ja jossain vaiheessa sisään vietävien juomien määrä rajoitettiin yhteen
kappaleeseen. Näiden valvonta ei kuitenkaan ollut kovin tehokasta, sillä ainoastaan
sisälavan edustalle omien juomien kanssa ei päässyt.
Syrjäisen sijaintinsa vuoksi hotellimajoitusta ei ole kovin
kätevästi Muskelrockin läheisyydestä saatavilla, joten helpoin ratkaisu
majoittumiseen on festivaalialueen vieressä oleva leirintäalue. Toukokuun
lopulla eteläisessäkään Ruotsissa ei vielä öisin kovin lämmintä ole, mutta
tämän vuoden hieman alle kymmenen asteen yölämpötiloissa teltassa tarkeni
kuitenkin oikein hyvin. Leirintäalueella oli saatavilla myös käppäistä
aamupalaa viidenkymmenen kruunun hintaan – tämän laatu on kuulemma heikentynyt
vuosi vuodelta. Vaan onpahan edes jotain, kun festivaalialue aukeaa vasta
puolen päivän jälkeen ja lähimpään kauppaan on matkaa noin seitsemän
kilometriä. Mainittakoon myös, että juuri minkäänlaisia opasteita
festivaalialueen suuntaan ei teiden varsilta löytynyt ja navigaattori johti
ihan minne sattuu. Eli autoillessa kannattaa tarkistaa määränpään sijainti hyvin
jo etukäteen. Näistä parista epämukavuudesta huolimatta Muskelrock osoittautui
oikein mukavaksi festivaaliksi, jonne voisi hyvinkin lähteä toistamiseenkin!
