Brofest, tuo NWOBHM-fanien mekka. Viime vuoden upean festivaalin jälkeen Newcastleen oli pakko palata - erityisesti, kun esiintymässä olisi lopultakin Saracen. Edellisestä kerrasta viisastuneena junat jätettiin nyt väliin, mutta helpolla ei päästy matkaamaan tälläkään kertaa. Nimittäin juuri lähtöpäivälle osui Iso-Britanniaan Doris-myrsky, joka sattui olemaan voimakkuudeltaan kovin saarille vähään aikaan osunut myräkkä. Olikin mukava saada sähköposti British Airwaysiltä lähtöä edeltävänä iltana, että lentomme Lontoosta Newcastleen oli peruttu. Jokusen puheluyrityksen jälkeen korvaavasta lennosta ei ollut mitään tietoa, joten ei auttanut kuin hypätä koneeseen ja toivoa, että asia selviää Heathrow:n päässä. Kyllä tuo onneksi selvisikin, mutta alkuperäisen suunnitelman mukaisesta varhaisesta saapumisesta Newcastleen, päivän turistoinnista ja warmup-kemuihin osallistumisesta ei enää tarvinnut haaveilla. Newcastleen kuitenkin illaksi ehdittiin, ja vaikka Badge näkemättä jäikin, niin Salemin soittoaikaan mennessä Trillians-pubiin ehdittiin.
Vuonna 2010 uudelleen aktivoitunut Salem olikin erinomaisessa kunnossa. Setti jakaantui tasapuolisesti In The Beginning… -demokokoelman ja viime vuosina julkaistujen kahden täyspitkän, Forgotten Dreams ja Dark Days, materiaalien kesken. Hyvältä kuulosti 2010-luvun materiaali livenä, mutta keikan oma kohokohtani oli vanhoilta demoilta löytyvä Fool’s Gold. Tämän lisäksi vanhoista kappaleista kuultiin The King, Rock Fever ja Other Side Of Hell. Harmillisesti yhtyeen parhaat biisit, Coming For You ja Cold As Steel, jäivät tällä kertaa soittamatta. Juttelin viikonlopun aikana kitaristi Paul Macnamaran kanssa, jonka mukaan Coming For You saattaisi hyvinkin vielä settiin päätyä, joten seuraavaa Salem-keikkaa odottaen…
Perjantain ensimmäinen vanha yhtye oli yhden demon vuonna 1982 julkaissut Berlyn. Bändi oli periaatteessa ihan hyvässä iskussa, mutta loppujen lopuksi jäi vähän vaisuksi. Kappaleensa Street Fights kuulosti oikein hyvältä, mutta sitten kutsuikin yläkerran baari ja sen tuolit. Siellä istuskelun, oluen maistelun ja höpöttelyn lomassa meni Mythra ikään kuin varkain täysin ohi. Yhtye tuli kuitenkin nähtyä jo Keep It True -festivaaleilla viime vuonna, ja jäi oikeastaan vain tasolle “ihan kiva”, joten menetys ei juuri jäänyt kaihertamaan.
Sen sijaan jo Keep It Truessa hyväksi todettu Battleaxe oli nyt erinomainen. Heidän, kuten monen muunkin yhtyeen kohdalla, voi vain todeta kuinka tällainen pienempi ja intiimimpi ympäristö sopii keikkoihin paljon paremmin. Tämä keikka oli tosin jo lähellä peruuntumista rumpali Paul Atkinsonin perhesyiden vuoksi, mutta paikkaajaksi saatiin onneksi Avengerin Gary Young. Settilista koostui tällä kertaa lähes täysin kahden ensimmäisen albumin klassikoista; myöhäisemmästä materiaalista mukaan oli otettu vain tuoreimman levyn Heavy Metal Sanctuary ja Too Hot For Hell, sekä tulevan albumin Immortalized. Erityisesti klassikoista lämmitti Thor Thunder Angel!
Perjantain pääesiintyjänä toimi Oliver/Dawson Saxon. Tämän keikan myötä ei voi kuin hävetä, että yhtyeen lukuisat esiintymiset Suomessa ovat syystä tai toisesta jääneet väliin. Vaikka yhtye toimiikin lähinnä Saxon-jukeboxina - yhtyeen ainokaiselta, Motorbiker-albumilta, ei tullut kappalettakaan - niin klassikot hoidettiin läpi sellaisella innolla ja riemulla, että Byfordin luotsaaman Saxonin edellinen näkemäni keikka Oulussa jäi helposti toiseksi. Seuraavaa OD Saxonin keikkaa Suomessa ei voi enää jättää näkemättä!
Lauantaina saavuimme paikalle parahiksi katsomaan yhden albumin vuonna 1985 julkaisseen Blackmaynen paluuta. Ilmeisesti he ehtivät yhden harjoittelukeikan soittaa ennen tätä Brofest-esiintymistään. Tuo yhtyeen nimeä kantava albumi sisältää muutaman erinomaisen raidan, mutta muuten vaipuu lähinnä ihan kivaan keskinkertaisuuteen - ja tätä oli oikeastaan keikkansakin.
Yksi viikonlopun odotetuimmista bändeistä minulle oli Stormtrooper. Yhden singlen vuonna 1980 julkaissut yhtye soitti nyt ensimmäisen keikkansa yli 35 vuoteen. Tätä ei olisi uskonut uskonut Rush-vaikutteisen, progressiivisen Heavy Rock -yhtyeen soitosta! Heittämällä yksi viikonlopun parhaista keikoista. Suosittelen lämpimästi yhtyeen juuri vinyylillä julkaistua LP + 7” -pakettia, joka sisältää uusintapainoksen Pride Before A Fall -singlestä sekä vuosina 1980 - 1981 äänitetyn julkaisematta jääneen täyspitkän.
Erinomaisen Stormtrooperin jälkeen festivaalin kovimman pettymyksen tarjoili Traitors Gate. Yhden todella hyvän 12”:n vuonna 1985 julkaisseen yhtyeen ulosanti on modernisoitunut ikävällä tavalla, eikä kolmantena kappaleena kuultua vahvasti alavireistä Shoot To Kill -versiointia tunnistanut alkuperäiseksi teokseksi kuin kertosäkeestä. Sen pidemmälle keikkaa ei pystynyt seuraamaan.
Onneksi seuraavaksi oli vuorossa Saracen. Edellisen kerran näin yhtyeen vuonna 2011 Keep It Truessa ja tuo keikka vei jalat alta. Sen jälkeen polte nähdä yhtye uudestaan on ollut todella kova. Saracenin piti esiintyä Brofestissa jo vuosi sitten, mutta joutui tuolloin perumaan sairastapauksen vuoksi. Nyt yhtye kuitenkin pääsi lavalle viiden vuoden tauon jälkeen - ja on yhä yhtä erinomainen livenä kuin tuolloin 2011! Laulaja Steve Bettneyn ääni on edelleen aivan täydellisessä kunnossa ja herra näyttää yhä nauttivan joka hetkestä lavalla. Keikka koostui lähinnä debyytin, Heroes, Saints And Fools, kappaleista, ja ainoastaan No More Lonely Nights sekä Dolphin Ride jäivät uupumaan tältä. Lisäksi toiselta täyspitkältä saatiin We Have Arrived, luonnollisesti keikan ensimmäisenä biisinä, sekä kolmannelta albumilta nimikkokappale Red Sky. Ei voi kuin toivoa, että tämän ja seuraavan todistamani Saracen-keikan väliin ei jää kuutta vuotta.
Saracenin aiheuttaman euforian mainingeissa itsensä joutui lähes pakottamaan seuraavana esiintyneen Demonin keikalle. Onneksi tuli pakotettua, sillä hyvä keikka oli tämäkin ja kaikki hitit soitettiin - vaikka pari ensimmäistä kappaletta menikin ohi Saracen-huumaa yläkerran baarissa täristessä. Demonin kohtaloksi osui nyt epäkiitollisin mahdollinen soittoajankohta.
Chicagon High Spirits kiertää parhaillaan Eurooppaa ja päätyi myös Newcastleen tätä festivaalia täydentämään. Hyväntuulisen Chris Blackin johtama ryhmä esiintyi hieman koomisesti valkoisissa housuissa ja mustissa paidoissa keskittyen lähinnä Another Night -albumin materiaaliin. Itse en ole oikein koskaan päässyt sisään tuohon levyyn, mutta ihan kivalta sen kappaleet livenä kuulostivat. Keikan paras hetki oli kuitenkin tuoreimman Motivator-albumin kappale Thank You, jonka kertosäettä tuli itsekin mukana huudettua.
Festivaalin viimeisenä esiintyjänä nähtiin Tokyo Blade. Viime kevään Keep It True -esiintymisen tapaan yhtyeen keulilla nähtiin nytkin vuosina 1982 - 1984 bändissä laulanut Alan Marsh. Vaikka tässä vaiheessa jo kovasti alkoikin seisominen väsyttää ja silmät painua kiinni, niin pelkästään yhtyeen varhaiseen materiaaliin keskittyvä show oli pakko seurata loppuun asti. Kun tarjolla oli sellaisia kappaleita kuin Highway Passion, Death On Mainstreet, Mean Streak, Sunrise In Tokyo tai If Heaven Is Hell, niin eipä siinä voinut väsymykselle periksi antaa. Ainutkertainen päätös hienolle festivaalille.
Kaksipäiväiseksi supistunut Brofest jätti huomattavasti viime vuotta enemmän aikaa turistoinnille, joten nyt ehti tutustua paremmin pubiruokaan ja paikallisiin oluisiin. Ehtipä tuota piipahtaa museossakin dinosauruksia ja muita luita ihmettelemässä. Onneksi tällä tietoa Brofest on saamassa jatkoa ensi vuonna, ja ainakin nyt tuntuu siltä, että siellä tulen minäkin olemaan.
