perjantai 6. marraskuuta 2015

JJ´s Powerhouse - Running For The Line 7"

   JJ´s Powerhouse on JJ Cox -nimisen kitaristin perustama projekti, joka julkaisi yhden omakustanteisen singlen, Running For The Line, Sillysybin-levymerkillä vuonna 1983.


   Iso-Britannian Southportista kotoisin olevan JJ’s Powerhousen juuret yltävät vuoteen 1977, jolloin sama ryhmä toimi nimellä Quad. Yhtye teki joitain demoäänityksiä ja keräsi suosiota etenkin moottoripyöräilijöiden keskuudessa, mutta Quadin ura ei muuten juuri edennyt. JJ’s Powerhouse muodostui, kun Cox päätti tehdä oman singlen ja keräsi Quadin alkuperäisjäseniä mukaan. Pian Cox kuitenkin muutti Lontooseen, ja tämän liityttyä White Heat -nimiseen bändiin JJ´s Powerhousen taru oli ohi, kunnes projekti heräteltiin taas 2000-luvulla.

   Singlen nimikkokappale, Running For The Line, on yhtä riffijuhlaa. Sähäkkää ja tarttuvaa. Yksinkertaisesti upeaa, uuden aallon brittiläistä Heavy Metalia parhaimmillaan. Ei ihme, että single sai kehuja Kerrang!:ssa ja soittoaikaa Friday Rock Show:ssa. Kappaleen nimen piti muuten olla alun perin Heading For The Line, mutta Cox kirjoitti laulaja Austin “Ozzy” Daviesin sanoittaman biisin nimen väärin.


   Singlen B-puoli kertoo southportilaisesta moottoripyöräjengistä nimeltä Blackrods. Raita ei ole aivan yhtä iskevä tai vauhdikas kuin kääntöpuolensa, mutta hemmetin hyvä siitä huolimatta. Hieman yllättäen yksi riffi biisissä tuo vahvasti mieleen Saint Vituksen!


   80-luvun lopulla Cox aloitti uuden sooloprojektin nimeltä Panik Attak. Mielenkiintoisinta tässä projektissa on, että Cox teetätti uudet etiketit myymättä jääneisiin Running For The Line -singleihin: Running For The Line sai nimen Formula One ja artistin nimen paikalla komeili nyt tuoreemman projektin nimi, Panik Attak.

   Running For The Linea näkyy myytävänä melko usein, mutta tavallisesti aika kovin hintapyynnöin. Huutokaupoissa siitä on yleensä maksettu noin 40 euroa, mutta vuoden 2015 aikana single on myyty useamman kerran yli sadalla eurolla. Oletettavasti Panik Attak -versio on vielä harvinaisempi - sitä en ole koskaan nähnyt kaupan.

   Helpoiten singlen kappaleet saa kuitenkin haltuunsa CD-muodossa kokoelmalta In More Rock, jota pitäisi olla saatavilla suoraan bändiltä kotisivujensa kautta.