Brofest #4, osa 2

   Brofest jatkui lauantaina jo kello 13, mutta omalta osaltani Rodney Shades Band, Blind Haze ja Hessian saivat jäädä väliin. Lepo ja kunnon päivällinen kiinnostivat tässä kohtaa enemmän, että voimat kestäisivät vielä läpi sunnuntainkin.

   Paikan päälle siirryttiin siis kello neljäksi, jolloin vuorossa oli High Treason. Yhtye julkaisi yhden singlen, Saturday Night Special, vuonna 1980. Valitettavasti tämä viimeisenä soitettu singlebiisi olikin ainoa nautinnollinen hetki koko neljänkymmenen minuutin keikassa muun setin koostuessa melko mielenkiinnottomasta Hard Rockista.

   High Treasonin jälkeen vuorossa oli pikainen visiitti rautatieasemalle ostamaan paluumatkan junaliput valmiiksi. Menomatkalla nimittäin selvisi, että jos junaliput ostaa vasta matkapäivänä, niin hinta on noin kaksinkertainen edeltävänä päivänä ostetun lipun hintaan nähden. Tästä johtuen seuraavana esiintyneen Cynicin keikasta jäi alku näkemättä. Tämä hieman harmittaa, sillä se, mitä tuli nähtyä, oli todella hyvää Heavyä, ja nykyään paljon rajumman ja rujomman kuuloista kuin yhtyeen ainoalla singlellä, Suicide, vuodelta 1983. Tälläkin keikalla muistettiin Lemmyä ja hänen kunniakseen soitettiin Motörheadin vuonna 1978 levyttämä Richard Berry -laina Louie Louie.

   Seuraavaksi lavalla nähtiin Robespierre, joka oli itselleni festivaalin odotetuin esiintyjä. Robespierre oli laulajakitaristi David Cooken ja rumpali Gordon Loganin projekti, joka teki vuonna 1983 kaksi demonauhaa, joita ei koskaan julkaistu - ei ennen kuin Buried By Time And Dust otti yhteyttä Cookeen ja työsti demoista albumin Die You Heathen, Die! vuonna 2011. Kyseessä oli myös yhtyeen ensimmäinen keikka ikinä - ja hyvinhän se meni. Eräänlaiset corpse-maalaukset kasvoillaan esiintyneen bändin synkkää, saatanallista ja raskasta Heavy Metalia siivittivät Cooken mustan huumorin sävyttämät spiikit. Koko esiintymisestä hehkui tunne, että tässä ovat miehet, jotka todella nauttivat päästessään lopultakin esittämään visiotaan. Vanhojen demobiisien lisäksi Robespierre soitti jokusen kappaleen pitkään työn alla olleelta ja ilmeisesti kohta valmistuvalta levyltään, ja ainakin livenä uudet biisit kuulostivat oikein hyvältä. Jään toivomaan, että Robespierre nähdään vielä uudestaankin lavoilla.

   Myös Geddes Axe kiinnosti kovasti etukäteen, mutta keikka jäi jotenkin vaisuksi. Vaikka yhtye soitti lähes kaikki vuosina 1981 - 82 levyttämänsä kappaleet, mm. erinomaisen debyyttiseiskansa Return Of The Gods kokonaisuudessaan, ei veto napannut mukaansa oikein missään vaiheessa. Harmillista.

   Saksalainen Desaster oli kummallinen kiinnitys tähän tapahtumaan ja sen ajaksi tulikin siirryttyä yläkerran pubiin muutamalle oluelle ja valmistautumaan päivän pääesiintyjään, joka oli tietenkin Satan.

   Kyseessä oli Satanin ensimmäinen keikka kotikaupungissaan Newcastlessa kolmeenkymmeneen vuoteen. Muuten viime vuosina ahkerasti keikkailleen yhtyeen settilistaa oli uudistettu rankalla kädellä vuoden 2015 lopulla ilmestyneen Atom By Atom -levyn myötä. Court In The Act -albumilta oli mukana enää kolme kappaletta ja Into The Future/Suspended Sentence -aikakausi sivuutettiin tyystin materiaalin keskittyessä kahteen tuoreimpaan levyyn. Eipä siinä, mukavaa vaihtelua tämä oli viime vuosina tutuksi tulleeseen livesettiin ja todella hyviähän nuo uudet levyt ovat. Keikan ylivoimaiset kohokohdat olivat kuitenkin kaksi Guardian Records n’ Tapes -aikakauden kappaletta, Oppression ja Kiss Of Death. Kotikaupungin keikan kunniaksi alunperin Roxcalibur-kokoelmalla vuonna 1982 julkaistun Oppressionin tuli laulamaan Satanin tuolloinen vokalisti Trev Robinson ja samana vuonna singlenä julkaistun Kiss Of Deathin ajaksi rumpujakkaralle istahti bändin alkuperäinen rumpali Andy Reed. Tämä olisi ollut jo muutenkin ylivoimaisesti paras keikka koko viikonloppuna, mutta Oppression Robinsonin laulamana teki tästä täysin erityisen kokemuksen.

 

   Ja sunnuntai oli vasta edessä...