Brittiläinen Nightime Flyer perustettiin tiettävästi 1978. Marraskuussa
1979 yhtye äänitti ainoan julkaisunsa, Out With A Vengeance -singlen, jonka
julkaisi Red Eye Records vuonna 1980. Ja samaisena vuonna päättyi myös yhtyeen
tarina, valitettavasti.
Nightime Flyerin NWOBHM on tarttuvilla riffeillä varustettua ja 70-luvun esikuvilta paljon lainaavaa Hard Rock -pohjaista varhaista Heavy Metalia. Soittotaito on hallussa, sävellystyö hyvää ja laulajan ääni toimii.
Singlen A-puoli, nimikkokappale Out With A Vengeance, on hieman Tygers
Of Pan Tang -tyyppistä Hard Rockia ja varhaista Heavy Metalia sekoittava biisi.
Menevää Hard & Heavy -menoa siis, ja ihan hyvää sellaista. Kunpa laulaja
John Leighton olisi vain malttanut revitellä hieman enemmän, sillä herran ääni
on parhaimmillaan tunteikkaammissa purkauksissa.
Mainittakoon kuitenkin, että A-puoli vaati useamman kuuntelun, ennen
kuin kappale minulle kunnolla aukesi. Ja lisättäköön vielä, että kappaleesta on
myös levyttänyt oman versionsa The Lord Weird Slough Feg NWOBHM Tribute
-splitille.
Singlen parempi, tarttuvampi ja välittömästi avautuva kappale löytyy
kuitenkin B-puolelta. Heavy Metal Rules on viisi ja puoliminuuttinen ylistys
tuolloin vielä tuoreelle Heavy Metalille. Black Sabbath -mainen pääriffi on
varsin nerokas, ja samaisen mestarin mukaisesti doomahtava tunnelma kappaleessa
on muutenkin. Kun tähän vielä yhdistetään kertosäkeiden taustalle vedetyt upeat
kiekaisut, niin mestariteos on valmis. Heavy Metal Rules!
Out With A Vengeancesta tehtiin aikoinaan kaksi painosta. Ainut ero
näissä on kataloginumeron paikka takakannessa: ensimmäisessä painoksessa
kataloginumero EYE 2 on oikeassa yläkulmassa, toisessa painoksessa oikeassa
alakulmassa. Lisäksi singlestä on olemassa epävirallinen uusintapainos
pahamaineisen brasilialaisen bootleg-paja Phoenix Recordsin toimesta. Phoenixin
julkaisujen laatua ei ole kehuttu, mutta itse en ole tätä kyseistä bootlegia
kuullut.
Ensimmäisen painoksen kataloginumero on takakannen oikeassa yläkulmassa. |
Molemmat viralliset painokset liikkuvat nykyisin samoissa hinnoissa,
noin 35 euroa hyväkuntoisesta yksilöstä, siinä missä bootlegista joutuu yleensä
maksamaan kaksikymmentä euroa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti