sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Bitch - Damnation Alley & Be My Slave

Syy tähän koko blogin lopulliseen toteutumiseen löytyy tästä arviosta, jossa murskataan Bitch aivottomaksi tusinabändiksi. Eiväthän yhtyeen äänitteet mitään ylivoimaisia klassikoita ole, mutta varsin hyviä biisejä heiltä löytyy useampi. Täytyy siis kirjoittaa vähän kahdesta ensimmäisestä julkaisusta itse, että tulee kunnollista. Perkele.



Bitch on siis kotoisin Los Angelesista ja he julkaisivat 80-luvun aikana kolme albumia ja yhden EP:n. Lisäksi yhtyeen laulaja Betsy Bitch julkaisi yhden soololevyn vuonna 1988. Yhtyeen lyriikat keskittyvät enimmäkseen pikkutuhmasti seksiin, varsinkin S/M-sellaiseen, ja sama teema nähdään myös keikoilla nahka-asuissa, ruoskissa ja kuullaan välispiikeissä.

Musiikillisten ansioidensa lisäksi Bitch on muutenkin osa Heavy Metal -historiaa, sillä he olivat mukana Metal Blade -levy-yhtiön ensimmäisellä julkaisulla, Metal Massacre -kokoelmalla (MBR 1001). Samaten yhtyeen ensimmäinen EP, Damnation Alley (MBR 1002), on Metal Bladen toinen julkaisu. Eikä yhtye liity vain Metal Bladen historiaan, vaan linkki löytyy myös erääseen saksalaiseen levy-yhtiöön nimeltä Noise. Nimittäin kataloginumeroa N 001 kantaa albumi Bitch - Be My Slave.



Damnation Alley 12" (1982)

Tässä on sellainen äänite, jossa julkaisun nimi ja kansikuva sopivat täydellisesti yhteen. Kannessa on siis lähikuva yhtyeen laulajan, Betsy Bitchin, rintavaosta ja alla teksti Damnation Valley...

Tällä EP:llä yhtye tuntuu vielä hieman hakevan omaa linjaansa. A-puolen materiaali kuulostaa hivenen NWOBHM-vaikutteiselta. Ihan hyviä biisejä, mutta yksikään ei oikein kunnolla erotu seasta tai jää päähän. B-puolella on jo viitteitä tulevasta. Puolen avaa äänitteen nimikkoraita ja tässä alkaa löytyä se Bitchin oma tyyli. Tiukkaa Heavy Metalia tarttuvalla kertsillä. Puoli jatkuu vähän rokkaavammalla kokeilulla, jolla on kai yritetty saada jalkaa radioasemien ovenrakoihin. Puolen viimeistelee jo Metal Massacre -kokoelmalta tuttu erinomainen Live For The Whip. Tämä on uudestaan äänitetty versio ja yhdessä Damnation Alleyn kanssa julkaisun parhaat raidat, jotka päätyivät myöhemminkin yhtyeen keikkavakioiksi.





Be My Slave LP (1983)

Levyn A-puoli on Bitchiä parhaimmillaan. Levy starttaa ripakasti kaksikolla Right From The Start ja Be My Slave. Nämä jatkavat oivasti sitä linjaa, joka edeltävän EP:n nimikkoraidassa oli löydetty. Kolmas kappale, Leather Bound, on A-puolen ainut keskinkertainen biisi, joka minua lähinnä ärsyttää "leather, leather, leather bound" -toistojen vuoksi. Ilman näitä tämäkin olisi varsin kelvollinen biisi. Levyn parhaaksi raidaksi nousee A-puolen päättävä Save You From The World eeppisyydellään ja pienillä power ballad -fiiliksillään. Toimii!

Tosin lisättäköön vielä, että Noise-painoksella tämä ei olekaan A-puolen viimeinen biisi, vaikka biisilistassa näin väitetäänkin, vaan tältä painokselta löytyy vielä Live For The Whip ylimääräisenä yllätyksenä.

Valitettavasti B-puoli ei yllä A-puolen tasolle. Puoli alkaa vielä ihan kivasti Heavy Metal Breakdownilla, joskin sekään ei vedä vertoja kääntöpuolen materiaalille. Ja sitten alkaakin se varsinainen alamäki muutamalla täysin turhalla biisillä. Puolen lopussa taso onneksi vielä nousee ihan kohtalaiseksi, mutta päällimmäiseksi tuntemukseksi jää silti, että täytebiisejähän tältä puolelta enimmäkseen löytyy.

Jos julkaisu olisi kutistettu EP:ksi, tuloksena olisi ollut erinomainen äänite. Nyt tuloksena on ihan hyvä levy, joka kokonaisuutena on epätasainen. Tämän vuoksi oma kuuntelu on jäänyt melkein kokonaan pelkkään A-puoleen. Mutta jo sen takia tämä onkin hankinnan arvoinen levy, jos US Metal maittaa.

Uusintajulkaisu

Tuore Be My Slave & Damnation Alley CD+DVD-setti tuli ostettua ihan vain mukana tulevan DVD:n vuoksi, sillä tältä löytyy vuoden 2011 KIT-keikka kokonaisuudessaan. Kyseisellä  keikalla bändi oli todella kovassa vedossa ja Betsyn ääni kulki mahtavasti. Valitettavasti tallenteella Betsyn ääni ei kuulosta niin hyvältä kuin mitä paikan päällä. Keikan biisilista keskittyy pääasiassa debyyttialbumiin, lisäksi EP:ltä Damnation Alley ja Live For The Whip sekä toiselta albumilta Skull Crusher.

2011-keikan lisäksi DVD:ltä löytyy myös vanhoja live-tallenteita 80-luvulta sekä kaksi promovideota. Näitä vanhoja tallenteita onkin hieno verrata tuoreempaan KIT-keikkaan. Spiikit ja maneerit ovat lähes samat, mutta harmillisesti 2011 ei enää nähty arkkuun kahlehdittua ja nahkaan verhottua miesorjaa lavalla. Promovideoissa valitettavasti näkyy, miten vähän aikoinaan on arvostettu master-nauhojen tallettamista, sillä videot vaikuttaisivat olevan useampaan kertaan VHS-nauhalta toiselle kopioituja ja kuvanlaatu sen mukaista. Sääli, sillä nämä videot ovat taidetta!



Sekä Damnation Alley 12" että Be My Slave LP julkaistiin uudelleen muutama vuosi sitten myös vinyylillä Molten Metal Productionsin toimesta. Näitä näyttää vielä löytyvän aika helposti levykaupoista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti